Ruokamarssi valtaa Seinäjoen Ravikeskuksen – katso täältä tapahtuman yksityiskohdat
Tapahtuma on osa valtakunnallista #Ruokamarssi2024-kampanjaa, jonka tavoitteena on nostaa esiin ruoantuottajien ahdingon syyt ja luoda painetta toimille, jotka turvaavat kotimaisen ruokaketjun tulevaisuuden.
Laajamittainen maataloustuottajien protesti nähtiin Suomessa maaliskuussa 2016. Kuva: Markku VuorikariTyytymättömyys ruokaketjun tulonjakoon ajaa tuottajajärjestö MTK:ta reagoimaan maatilojen ahdinkoon. Kaupan ennätystulokset kertovat, mihin ruokaketjun rahat jäävät, MTK-Etelä-Pohjanmaa tiedottaa.
Järjestö huomauttaa, että kauppa käyttää valtaansa omien tuotemerkkiensä ja halpatuonnin avulla. Hintakilpailun lopputuloksena vain tuottajahinta joustaa ja moni maatila joutuu lopettamaan.
”Tapahtumassa haemme ratkaisuja maatalousyrittäjien ahdinkoon paneelin keinoin. Paneelin kuluessa yleisö voi kommentoida tai esittää kysymyksiä ja lisäksi ohjelmassa on vapaa sana”, sanoo MTK-EP:n toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi.
Ojaniemi muistuttaa, että hallitusohjelmassa on selkeästi kirjattu tavoitteet alkutuottajan aseman parantamiseksi.
Tuottajat odottavat, että valmistelussa olevat kilpailulain, elintarvikemarkkinalain ja hankintalain tarkistukset mahdollistavat kotimaisen ruoantuotannon jatkuvuuden ja auttavat ahdingossa olevaa alkutuottajaa.
”Kotimaisen ruokaketjun turvaaminen on koko yhteiskunnan ja kansantalouden, myös vähittäiskaupan etu pitkällä tähtäimellä.”
”Ruokamarssilla tapaamme päättäjiä ja kuluttajia ja kerromme, miten maatiloilla tänä päivänä menee.”
Tilaisuudessa käydään keskustelua alkutuotannon tilanteesta ja suomalaisen maatalouden, huoltovarmuuden ja ruokaturvan tulevaisuudesta.
MTK järjestää samankaltaisia tapahtumia perjantaina Kuopiossa ja Ryskypäivillä Ylivieskassa. Ne kootaan yhteen tunnisteella #Ruokamarssi2024
MTK-Etelä-Pohjanmaa järjestää Reiluuta Tuottajaa -viljelijäkokouksen lauantaina 23. maaliskuuta Seinäjoen Ravikeskuksessa klo 12–14.
Seinäjoen tapahtuman ohjelma ja aikataulu näkyvät täällä:
https://etela-pohjanmaa.mtk.fi/-/-reiluuta-tuottajaa-ruokamarssi2024
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat















