Yhteisomistajuudestalaatua hevosiin jasisältöä elämään
”Pystymme pitämään aika hyviä hevosia – sellaisten omistamiseen ei olisi yksin mahdollisuuksia”, tiivistävät kimppahevosmiehet Hannu Kasurinen Hyvinkäältä ja Marko Vuolukka Raumalta.
Kokonaiskustannuksiin vaikuttaa myönteisesti myös se, että jos yksi hevonen on niin sanotusti telakalla eli vaivojen vuoksi pois kilpailuista, kimpan hevosista ainakin joku on kilpailukunnossa. Se tasaa tulopuolta, joka ei raviharrastuksessa ole välttämättä kovin vuolas.
Hevosen, saati kilpailevan, pitäminen on kallista.
”Laskut on aina satasia. Mutta kun ne jakaa seitsemällä tai kahdeksalla, menot pysyvät kohtuullisina.”
Kaverusten jutustelusta kuulee vielä yhden plussan. Eri puolilla maata asuvat kimppatallilaiset kokoontuvat myös yhdessä raveihin pelaamaan ja seurustelemaan. Kuninkuusravien lisäksi kierretään muitakin ravivuoden suurkilpailuja.
”On todella jännittävää seurata raveja yhdessä”, toteaa Kasurinen.
”Ja ilman tätä ei pää kestäisi töitä”, lisää erityisopettajana työskentelevä Vuolukka puolitosissaan.
Vieressä nyökyttelevät helsinkiläinen Arto Kemppainen ja vantaalainen Ilkka Heikkilä.
Päätös ensimmäisen kimppahevosen hankinnasta syntyi ydinporukan kesken, kuinkas muutoin, Kuninkuusraveissa Porissa vuonna 1999. Sen jälkeen saadut palkinto- ja varsojen myyntirahat on käytetty uusien hevosten hankintaan. Kimppoja on vuosien saatossa syntynyt jo puolisen tusinaa.
”Tunnemme kaikki toisemme. Uusia jäseniä on otettu niin, että tulokas on ainakin yhden jäsenen kaveri”, Vuolukka kuvaa.
Menettely takaa toimivuuden ja keskinäisen luottamuksen. ”Rahat ovat tulleet ajallaan.”
Myös hankalat tilanteet on helpompi ratkoa, kun porukalla voi pohtia vaihtoehtoja. Tuore tilanne, jossa päädyttiin vaihtamaan hevonen toiselle valmentajalle, oli tällainen.
Nykyisistä hevosista kolme on Jouko Tarvaisen valmennuksessa Saarijärvellä, yksi tamma ja sen varsa hoidossa Veikko Leinosella Forssassa. Tuorein hankinta on Vidgrenien kasvatti EV Ruuti, jonka omistuksessa myös Tarvainen on mukana.
”Hyviä hevosia ovat kaikki, mutta sitä läpilyöntiä vielä odotellaan”, Kasurinen summaa.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
