Eduskunta alkaa valmistella kilpailulain uudistamista
Markkina-alueen väljempi määrittely lisäisi kotimaisten ruokayritysten toimintamahdollisuuksia. Venäjän viennin estyminen teki asiasta päivänkohtaisen.Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta panee alulle kilpailulain tarkistamisen. Pohdittavaksi tulee ainakin markkina-alueen määrittely.
Ajatuksen kilpailulain tarkistamisesta esitti valiokunnassa torstaina kuultavana ollut maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.). Valiokunta päätti panna heti toimeksi, valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) kertoi kokouksen jälkeen.
Suomen kilpailuviranomaiset tulkitsevat ruokamarkkinat vain kotimaan kokoiseksi.
Se rajoittaa Suomessa suurien mutta eurooppalaisittain keski- tai pienikokoisten yritysten kilpailu- ja yhteistyömahdollisuuksia.
”Rajaus ei ole tätä päivää. Tuonti on aina merkittävä kilpailija”, Leppä perustelee.
MTK on toistuvasti esittänyt kilpailulain tarkistamista. Nyt Venäjän viennin estymisestä aiheutuvat markkinahäiriöt nostivat ajatuksen päivän politiikkaan.
Kotimaisen tuotannon markkinoiden toimivuus on ratkaisevan tärkeä”, Leppä korostaa. Tuonnin lisääntyminen painaisi tuottajahintoja alas ja lisäisi viennin estymisestä aiheutuvia tappioita.
Maatalousvaliokunnan jäsenet vetoavat myös kuluttajiin ja kauppaan. Venäjälle viemättä jäävä kotimainen ruoka tarvitsee uusia ostajia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
