Ruotsin maatalousvirastoei esitäkään lihaveroa

Ruotsin maatalousvirasto ei usutakaan verokarhua lihanautojen eikä muunkaan lihan kimppuun. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkisto

Ruotsin lihantuottajat ja -syöjät kavahtivat viime viikolla. Lehdet uutisoivat, että maatalousvirasto esittää hiilidioksidipäästöjen mukaista lihaveroa lihan syönnin vähentämiseksi.

Maatalousviraston mukaan kyseessä oli väärinkäsitys.

”Emme ole esittäneet lihaveroa. Sen sijaan toivomme kuluttajan valitsevan ilmaston kannalta viisaasti”, viraston edustajat selittivät Svenska Dagbladetin keskustelupalstalla alkuviikosta.

Virasto on huolissaan siitä, että maailmassa lihan tuotantoa lisätään siellä, missä se on halvinta. Viraston mielestä kuluttajalle pitäisi kertoa, kuinka paljon ympäristöä on rasitettu. Hiilijalanjälki on yksi keino.

Virasto uskoo, että Ruotsissa tuotettu liha pärjäisi jalanjälkien vertailussa hyvin.

Lihavero ei ollut Ruotsin maatalousviraston tai lehdistön keksintö. Itse asiassa virasto vain muistutti hiiliverosta, jota Göteborgin yliopiston ilmastotutkijat esittivät kaksi vuotta sitten.

Sen sijaan Venäjällä viranomaiset ilmoittivat viime marraskuussa pohtivansa lihaveroa tosissaan. Tarkkaan ottaen se olisi vero paljon kolesterolia sisältäville liha- ja maitotuotteille.

Suomessa lihavero mainitaan vihreiden ympäristöohjelmassa, joka on hyväksytty 2011.

Eläinsuojelujärjestö Animalian kaksi viimeisintä toiminnanjohtajaa ovat esittäneet lihaveroa. Samoin ovat tehneet eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöjen edustajat useissa rikkaissa maissa, mukaan lukien Worldwatch-instituutti Maailman tila -raporteissaan.

Suomalaiset ympäristötutkija Markku Vinnari ja tulevaisuustutkija Petri Tapio esittivät lihaveroa vuosi sitten kansainvälisessä Ecological Economics -tiedejulkaisussa.

Samoihin aikoihin Helsingissä pidetyssä ulkoministeriön seminaarissa lihaveroa esitti kansainvälisen ruokapolitiikan tutkimuslaitoksen Ifprin johtaja Shenggen Fan.

Lihaverolle on esitetty erilaisia perusteita.

Ympäristöjärjestöillä tärkein peruste on ympäristöä kuormittavan tuotannon ja kulutuksen vähentäminen. Eläinsuojelujärjestöt haluavat veron eläinten tappamiselle.

Nälkätutkijat puolestaan haluavat lihalle solidaarisuusveron.

”Pihvikiloon tarvitaan 10 kiloa maissia, joka voitaisiin käyttää suoraankin ihmisten ravinnoksi”, Fan perusteli.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n professori Jyrki Niemi ei innostu lihaverosta, jos tavoitteena on vähentää lihan kulutusta.

Kun suurin osa kuluttajista on hyvin toimeen tulevia, pieni muutos lihan hinnassa ei juuri vaikuta kokonaiskulutukseen. Ja jos vaikuttaisikin, tilalle ostetun ruuan hiilijalanjälki ei välttämättä olisi sen pienempi.

Jos sen sijaan on tarkoitus kerätä vain veroa valtion kassaan tai kehitysapuun, lihavero toimii siinä kuin sokeri- tai bensavero.

Niemen mukaan kaikissa tapauksissa ongelmana on, millä tavalla vero on järkevästi kerättävissä.

Teurastamon portilla sitä ei voi kerätä, koska silloin tuonti saisi veroedun.

Elintarvikkeiden lihapitoisuuden selvittämisessä ongelmana on, mikä loppujen lopuksi luetaan lihaksi.

Lihaveroa on peritty ainakin 1700- ja 1800-luvuilla. Juutalaiset perivät sitä keskuudessaan yhteisiin kuluihin.

Jotkin valtiot ottivat heistä mallia ja keräsivät itsekin juutalaisilta lihaan ja muuhunkin ruokaan perustuvaa suojeluveroa.

HEIKKI VUORELA

Avaa artikkelin PDF