Metsällä Metsällä sukupolvesta toiseen
Lutin tasavallassa, Ilomantsissa kauniin Koitereen äärellä asustelivat muinoin viime vuosisadan alkupuolella Antti, Tiina ja iso katras lapsia. Metsästys ja kalastus toivat ruuan pöytään. Tarjolla oli lihaa, oli kalaa.
Lasten vielä ollessa pieniä jäi Tiina yllättäen leskeksi. Siinä olikin eteenpäin menemistä, kun tyttäristä nuorin oli vasta vuoden, pojat vähän isompia.
Ei aikaakaan, kun savottalaiset pitivät kortteeria Tiinan luona ja elämänmeno oli vilkasta. Kasvavat pojat päättivät, että kun heistä tulee miehiä, täällä eivät vieraat miehet kortteeraa.
Siitäpä myöhemmin paikka saikin nimekseen Lutin tasavalta, kun muissakin pitäjissä tiedettiin millainen miesjoukko Tiinan pojista oli kasvanut pitämään järjestystä ja kantamaan kortensa kekoon perheen puolesta.
Varttuessaan yksi pojista mieltyi erityisesti metsästykseen. Kun hän sai luvan opetella kiväärin käyttöä, hän sen pian oppikin. Ensimmäiset opit metsällä isän kanssa olivat nyt kallisarvoisia.
Sammal tuntui pehmeältä jalkojen alla. Mustikanvarvut ja katkenneet oksat kahisivat jaloissa. Joko metsä pian vastaisi pyssymiehen pyyntöön? Siinähän se oli koivun oksalla, sopivalla kohdalla, kotiin vieminen.
Jonain päivänä liikkeellä oli suuri sarvipäinen hirvi. Taitavan ampujan laukauksesta se kaatui kerralla. Salakaatojakin sattui ja käräjillä käytiin, mutta lihakätkö piti pesueen nälän loitolla.
Metsämies kävi ahkeraan saloilla, ja Lutin pöydässä riitti lintupaistia, jänistä ja hirveä. Kalaakin riitti, kun talossa oli neljä riuskaa nuorta miestä, jotka vuoroin kalastivat ja vuoroin metsästivät aina tarpeen mukaan.
Aika kului, tytötkin aikuistuivat ja perustivat perheitä. Kuolo kuitenkin korjasi tyttäret, ja Tiinalle tuli uusi pienten katras elätettäväksi.
Eno kaatoi riistaa Ilomantsin saloilta ja perhe pysyi ruuassa. Metsästys oli elinehto ja siihen oli henkensä pitimiksi ryhdyttävä.
Oliko hirvien kaataminen sitten elinehto vielä seuraavan sukupolven aikana 1970-luvulla? Ehkä ei, mutta samoilla saloilla metsästettiin silti entiseen tapaan. Metsästys ja kalastus toivat yhä vankan lisän edelleen vaatimattomaan ruokapöytään. Lapsia oli jälleen melkoinen katras.
Jos sattui, ettei ollut metsästysaika, mutta kunnon riistaa osui kohdalle, hoidettiin se silti ruokapöytään. Ka, hirvihän se siinnäi järven jiällä, ja siihen se kaatui. Saaliista saivat usein naapuritkin.
Ajat ovat muuttuneet. Nyt on metsästysluvat, metsästysajat ja metsästysseurat. Metsällä käydään porukalla. Tulee hirvipaistia ja pidetään peijaisia. Lihat jaetaan porukan kesken.
Joskus metsästäjän padassa porisee jänis tai teeri muun hyvän lisäksi. Luvan kanssa. Tai ehkä siitä ei sittenkään voi olla ihan varma noilla saloilla, joilla uusi polvi yhä vielä 2000-luvulla käyskentelee.
Tiina Hämäläinen
Kouvola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
