Ketokasvit löysivät turvapaikan pientareilta ‒ liian aikainen leikkaus vie kukkaloiston ja estää siementen kypsymisen

Keltamatara, peurankello, ahdekaunokki ja apilat luovat heinäkuista väriloistoa pientareille. Kuva: Anne Joutsenlahti-Lankinen

Keltamatara, kissankello, ahdekaunokki ja peurankello ‒ siinä upea nelikko, joka ilahduttaa pyöräilijää kylätien pientareilla. Lisää katseltavaa antavat ilta-auringossa hehkuvat pietaryrtin, huopaohdakkeen ja siankärsämön kukkavanat.

Kukkivista pientareista on paikoin kehittynyt todellinen matkailuvaltti. Esimerkiksi Etelä-Ruotsin sekä Öölannin ja Gotlannin saarten markkinoinnissa tienvarren kukkaloisto on tärkeässä roolissa, samoin kotoisella Ahvenanmaalla.

”Kukinta vaihtelee eri puolilla Suomea. Parhaillaan kukoistavat muun muassa ahdekaunokki ja keltasauramo. Lämmin sää hellii niitä. Ne kestävät pitkään hellelämpötiloja, joissa isommat lajit nääntyvät nopeasti”, Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Henry Väre sanoo.

Helteensieto on näille lajeille kilpailuetu, jonka ansiosta ne vakiinnuttavat sijansa paahteisilla paikoilla.

Tienpientareiden merkitys on monelle kasville suuri entisajan ketoympäristöjen kasvettua umpeen. Esimerkiksi keltamatara on nykyään uhanalainen, mutta tienvarsilla sitä tapaa vielä hyvin.

”Perinteisen laiduntamisen loppuminen ja lampaiden väheneminen on muuttanut maatalousympäristöä. Entisajan ketoympäristöt ovat katoamassa”, Henry Väre sanoo.

Pientareiden merkitys on suuri myös tiettyihin kasveihin erikoistuneille hyönteisille. Kuivien ketojen kasvaessa umpeen avoimet pientareet tarjoavat turvapaikan monille ketolajeille sekä niitä ravintonaan käyttäville perhosille ja pistiäisille.

Tienvarsikasvustojen niitto puhuttaa lehtien mielipidesivuilla ja netin keskustelupalstoilla. Moni pahoittelee sitä, että luonnonkukkien kukkavanat leikataan heinäkuun alkupuolella juuri, kun kukinta alkaa olla parhaimmillaan.

Perinneympäristöjen kasveja ylläpitävät pientareet ovat erityisesti päiväperhosten suosiossa. Myös niiden ravinnonlähteet häviävät niiton myötä.

Aihe saa kasvitutkija Väreen puhumaan painokkaalla äänensävyllä.

”Älkää leikatko pientareita liian aikaisin, jotta kasvit ehtivät siementää. Kasveille pitää antaa tilaisuus uusiutua ja levittää siemeniään tulevien vuosien varalle”, Väre muistuttaa.

Väre muistaa, miten teiden varsilla oli aikaisemmin niittorajoitusalueita, jotka leikattiin vasta loppukesästä. Nyt ne ovat hävinneet.

Ongelma on usein siinä, että niittourakoitsija ei tunne kasvillisuutta. Väre peräänkuuluttaa teiden ylläpidosta huolehtivien tilaajien eli kuntien, tiehoitokuntien ja valtion tiehallinnon vastuuta.

”Urakoitsijoilta ei voi edellyttää kasvituntemusta, mutta tilaajan vastuulla on ohjeistaa asiassa”, Väre muistuttaa.

Jos pientareet on pakkko leikata, elokuun alkupuoli on siihen sopiva ajankohta: ensin etelässä, vähän myöhemmin Pohjois-Suomessa.

”Monessa paikoin niitto tehdään aivan liian aikaisin. Jos sitä lykättäisiin elokuun alkupuolelle, kasvit saisivat 2‒3 viikkoa aikalisää”, Väre toteaa.

Lue lisää:

Tienvarsien niittäminen jakaa mielipiteet, mutta perhosille niittäminen sopii – perhostutkija: "Vaikka maantien piennar ei kuulosta hääppöiseltä elinympäristöltä, perhosille se kelpaa"

Jokainen kiviaita ja kiviröykkiö, pientareen pajukko ja valtaojan heinäiset pientareet ovat tärkeitä: ne elättävät monipuolisen eläin- ja kasvilajiston