verkossa sanottua Biotalouden nousu:Osa uskoo, osa ei
MT:n Facebook-seinällä virisi vilkas keskustelu biotalouden merkityksestä. Viime keskiviikon uutisessa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan avaimina Suomen nousuun toimii neljä ensimmäistä aakkosta: arktisuus, biotalous, cleantech ja digitalisaatio.
Biotalous.fi-sivuston päätoimittaja Tarja Ollas Tapiosta täsmensi, että Vapaavuoren A on keksitty rimpsuun myöhemmin. BCD kuuluivat jo nykyisen hallitusohjelman kärkihankkeisiin.
”Ennen olivat valtiontalouden aakkoset A auto ja alkoholi, B bensiini, C cigarets (eli savukkeet)”, Heikki Toijala veisteli.
”Aleksanteri Tupsuhan sen tietää, kun maailmalla puhuu täyttä skeidaa. Eihän siinä mitään jos puhuu yksityishenkilönä, mutta kun puhuu koko kansan puolesta”, moitti Mika Yijälä.
Hän viittasi tällä uutiseen, jossa MTV3:n uutispäätoimittaja Merja Ylä-Anttila ihmetteli pääministeri Stubbin (kok.) lausuntoa, että iphone ja ipad ovat kaataneet Suomen menestyksen kulmakivet Nokian ja metsäteollisuuden.
”Miksi puunjalostusteollisuutemme ei ole tehnyt mitään tutkimuksen hyväksi? Uudet innovaatiot toisivat rahaa ja työpaikkoja. Myydään vaan firmat ruotsalaisille ja katsotaan, kun he nylkevät metsät”, Timo Vihersaari kummeksui.
”Jos metsät kaikki olis kehä-III:n sisäpuolella, kaikki olisi toisin. Meillä olisi jo uusi ’Nokia’ ja korkeasti jalostettu metsätalous”, arveli Sirkka Karimo.
”Sodan jälkeiselle sukupolvelle silla on tuttu tuotenimi. Puusta sekin”, totesi Eeva Ylikoski.
”Olihan niitä sillamekkoja, tätinikin osti sellaisen. Pesun jälkeen se virui, venyi ja vanui joka suuntaan. Ne olivat selluloosakuidusta kudottuja”, muisteli myös Johannes Pohjolainen.
”Kuidut pitää vain viedä Kiinaan, missä vaatteet ja kankaat tehdään”, varoitti Juhani Kortelainen.
”Pitäkää huoli, että valmistus myös Suomeen ja pukutehtaat uuteen loistoon!” painotti myös Sauli Kantola.
”Koivun kyljen sienestäkin saa puunjauhetta kuivuttuaan. Se saattaa olla nopeakasvuinen puusellujauhe maailman paperi-sellu-tarpeeseen”, aprikoi Pietro Jokiheimo.
Kari Haikarainen epäili, että biotalouden kiinnostavuus liittyy vain vaalien lähestymiseen.
Juhani Kauppinen piti kuitenkin ehdotuksia erinomaisina. ”Nyt vain toimiin uusien innovaatioiden teollistamiseksi. Niistä ei ole ehkä uudeksi Nokiaksi, vaan parhaassa tapauksessa paljon enemmäksi.”
Riikka Suomisen mielestä Fennovoiman ydinvoimalaa ei kuitenkaan tarvita, jos Suomi haluaa oikeasti kasvua cleantechistä.
”Hyvältä kuulostaa... Harmittaa, kun noita ’hyviä puheita ja ajatuksia’ pulppuaa sieltä sun täältä. Tekoja ja rohkeita päätöksiä vain puuttuu”, totesi Jussi Kivelä.
”Ihan sama. Tehkää! jotain!” napautti myös Juha-Pekka Aikola.
MT saavutti alkuviikolla uuden tuhatluvun Facebookissa. Soidensuojelu siivitti lehden seuraajamäärän yli 11 000:n.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
