vierasyliö Kohti vihreää taloutta

Lisääntynyt tietous on pakottanut tarkistamaan ihmiskunnan toiminnan suunnan. Tätä kuvaa kaksikymmentä vuotta sitten pidetty laaja YK:n ympäristökokous Rio de Janeirossa.

Tuolloin otettiin yleiseksi suunnaksi kaiken toiminnan saaminen kestäväksi eikä vain hetkellisesti taloudellisia voittoja ympäristön ja ihmiskunnan kustannuksella aikaansaavaksi.

Tuon kokouksen jälkeen kulunutta aikaa on tarkoitus arvioida ja sen viitoittamaa tietä entisestään selkeyttää. Niinpä Riossa pidetään kesäkuun lopulla seurantakokous.

Kokous on myös massiivinen, onhan asia tärkeä ja kaikkia yhteiskunnan osia koskettava. Rio+20-konferenssin nimenäkin on juhlavasti ”Kestävän kehityksen konferenssi”.

Yleensä, kun hyvä asia halutaan haudata pois silmistä, pidetään sellaisia palavereja, joista ei voi tulla muuta kuin kaikkia tyydyttäviä ympäripyöreitä tuloksia.

Rion kokouksella on kaikki epäonnistumisen tunnusmerkit. Siihen on osallistumassa yli 60 000 edustajaa hallinnosta, yksityissektorilta ja järjestöistä.

Itse päätavoitteesta, kestävästä kehityksestä, vallitsee vielä jonkinlainen yksimielisyys, mutta käsitykset eroavat keinoista siihen pääsemiseksi.

Konferenssin valmistelussa vielä kuukautta ennen oli voitu sopia vasta asialistan 21 kohdasta, mutta avoimina oli noin 400 asiaa.

Suuri osanottajamäärä voi ryhmittyä monella eri tavalla, ja joillakin mailla on pyrkimyksenä tuoda esille vain omaa asiansa.

Kestävässä kehityksessä nähdään yleisesti olevan kolme peruspilaria: talous, yhteiskunta eli ihmiset ja ympäristö.

Tämän tunnustaminen veisi yhtä sen toteutuskeinoa, vihreää taloutta, eteenpäin. Tällöin kuitenkin törmätään suureen kokoon: Maat ovat hyvin eri vaiheessa kehityksessään, ja ihmisten vauraus jakaantuu maapallolla epätasaisesti.

Tästä seuraa eräs tärkeä syy asioiden käsittelyn priorisointiin.

Kehitysmaat, ryhmä 77 vahvistettuna Kiinalla, katsovat, ettei nyt tulisi tarkastella luonnonvarojen riittävyyttä ja merkitystä ihmisille. Talouden pitäisi antaa kasvaa, jotta aineellinen hyvinvointi nousisi teollisuusmaiden tasolle.

Tämä kasvu tulisi sallia silläkin uhalla, että se aiheuttaa ympäristölle haittoja ja varsinkin luonnonvarojen riittävyyden kustannuksella.

Käytännössä vaatimus merkitsee talouskasvun hidastamista teollisuusmaissa kehitysmaiden eduksi.

Näyttää siltä, että näin suureen yhteiskuntien elämänmuotojen muutoksiin ei löydy valmiutta teollisuusmaissa. Suomessakin kansantalous on suunniteltu jatkuvan kasvun varaan.

EU talousjärjestönä on tukemassa nykyistä globaalia kauppaa, joka rakentuu luonnonvarojen hyödyntämiselle.

Rio+20-konferenssissa EU on kuitenkin valmis tarkastelemaan kaikkia kestävän kehityksen osia siitäkin huolimatta, että sen jäsenmaissa podetaan tällä hetkellä syvää taloudellista ahdinkoa.

Lienee selvää, että maailman hyvinvoinnin tasoittaminen koko ihmiskunnalle tulee merkitsemään rahoitusta teollisuusmaista kehitysmaihin. On suuri epätietoisuus, kuinka tarvittava avustustoiminta saadaan aikaan.

Tähän liittyy kysymys aineellisen hyvinvoinnin mittaamisesta.

Nyt on käytössä vanhentunut bkt:n määrään perustuva mittari. Tämä talousmittari ei ota lainkaan huomioon kestävän kehityksen kahta osaa. Yleisesti ollaankin sillä kannalla, että monet sosiaali- ja terveysindikaattorit sekä ympäristötiedot on saatava mukaan kertomaan hyvinvoinnin jakautumisesta ja kehityksestä.

Rio+20-kokouksen eräänä tehtävänä onkin löytää ratkaisu siihen, kuinka maailmanlaajuisesti siirrytään uuteen mittaus-tapaan. Suomen hallitusohjelma esittää jo tämän ”onnellisuusmittarin” selvittämistä.

Rion kokouksella on myös kielteinen menneisyys. Maailmanlaajuinen luottamuspula on muodostunut aikaisemmissa massakokouksissa, jotka ovat päättyneet pettymykseen.

Yksi vakavimmista ympäristöongelmista on ilmaston lämpeneminen. Siksi on ollut tarvetta päästä tästä asiasta sopimukseen. Mielessä on erityisesti Kööpenhaminassa pidetty ilmastokokous ja viime joulukuun Durbanin kokous, joista kummastakaan ei tullut konkreettisia toimintaratkaisuja.

Rion uusi konferenssi herättää vielä toiveita. Loppuasiakirjassa ei saisi olla enää hyviä ideologisia tavoitteita, vaan esityksiä siitä, kuinka niihin päästään. Myös ympäristö odottaa konkretiaa.

Tällaisiin ehdotuksiin on vaikea massakokouksessa päästä, minkä vuoksi moni suhtautuu jo nyt tuloksiin epäillen ja jopa varauksellisesti.

Herää kysymys, keitä päätösten jatkuva siirtäminen hyödyttää ja miten.

Vastaus löytyy globaalitalouden suunnasta. On tietenkin mahdollista, että osanottajien joukossa on kosmisen tulevaisuuden pessimistejä, jotka katsovat olevan tuhlausta säästää maapalloa, kun neljän miljardin vuoden päästä voi Andromeda-galaksi törmätä aurinkokuntaamme.

Kestävä kehitys koskettaa meitä kaikkia ja vaatii myös jokaiselta elämäntavan muutosta. On hyvä, että jo tässä vaiheessa pääsevät kansalaisjärjestöt ilmaisemaan kantansa kokouksessa esille tuleviin seikkoihin.

Osallistumis- ja vaikuttamisjärjestelmät ovat Suomessa vakiintumassa, ja konferenssi viitottaa samanlaista tietä myös muiden maiden kansalaisille.

Tuskin kukaan odottaa maapallon pelastusohjelmaa kokouksesta, vaikka sen keskeinen asiakirja on nimeltään ”Haluamamme tulevaisuus”.

Sen sijaan toiveikkuutta on sopia yhteisesti keinoista, joilla toteutetaan vähitellen kaikkien yhteiskuntien kaikilla tasoilla tarvittavia muutoksia kestävän kehityksen saamiseksi.

OLLI PAASIVIRTA

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos Kauniaisista.

Avaa artikkelin PDF