Kauas on pitkä matka
Suomi on pitkä maa. Kehitys, jossa palvelut ja työpaikat valuvat alaspäin kartalla, on kaikille tuttu. Keskittäminen suuriin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin on nykypäivän trendi.
Miksi sitten pitää vastustaa kehitystä? Eikö voisi heittäytyä vain virran vietäväksi?
Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on jokaisen itsensä mietittävä.
Kaikki eivät nauti suurkaupungin sykkeestä. Joillekin esimerkiksi luonnon rauha ja tiivis kyläyhteisö ovat arvoja, jotka päihittävät kaupunkiasumisen edut. Esimerkkeinä jälkimmäisistä mieleeni tulevat kulttuuritapahtumat tai vaikkapa mahdollisuudet tietynlaisen työuran luomiselle.
Jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa vapaasti. Toisaalta perusoikeuksiin kuuluva ihmisten välinen tasa-arvo pitäisi pystyä takaamaan. Pystytäänkö keskittämisen aikakautena varmistamaan tasa-arvoisuus eri puolilla maata asuville?
Peruskoulun viimeisillä luokilla, kun tulevaisuuden pohtimien oli ajankohtaista ja muutto pois kotipaikkakunnalta oli monella edessä, koulukaverini jakautuivat karkeasti kahteen luokkaan.
Toiset olivat täysin kyllästyneitä pienen kunnan puutteisiin, kuten harrastusmahdollisuuksien vähäisyyteen. Toisessa ääripäässä kaverit odottivat kauhulla muuttoa ammattiopintojen takia Rovaniemelle, jossa useammin kävelee vastaan outo ihminen kuin tuttu. Lähin naapurikin on yhtäkkiä useamman sadan metrin etäisyyden sijaan seinän takana ja toinen lattian alapuolella.
Rovaniemi ei yllä asukasluvultaan Suomen suurimpien kaupunkien kärkeen. Siellä asuu pyöreästi 60 000 ihmistä. Se on kuitenkin 15-kertainen oman kotikuntani asukaslukuun nähden. Kotikylääni verrattuna se on 300-kertainen.
Mikä kaupunkielämässä sitten ahdistaa? Siihenkin kysymykseen on monta vastausta. Monet eivät saa aikaansa kulumaan kaupungin tarjoamissa vapaa-ajanviettomahdollisuuksissa. Osa kokee kaupunkien olevan liian vilkkaita, meluisia ja stressaavia paikkoja.
Rovaniemi tarjoaa melko suppeat mahdollisuudet, jos haluaa kouluttautua korkeasti. Osa löytää opiskelupaikkansa Oulusta.
Moni siirtyy tuhannen kilometrin päähän hankkimaan osaamista, jota ei muualta Suomesta saa.
Esimerkiksi yliopistotasolla maataloutta voi opiskella Suomessa ainoastaan Helsingissä. Tämä on ristiriitaista jo sitäkin ajatellen, mihin maataloustuotanto on alueellisesti painottunut.
Toinen hyvä esimerkki on eläinlääkäreiden koulutus, myös ainoastaan Helsingissä.
Korkeakoulutuksen painottuminen pienelle alueelle lisää eriarvoisuutta. Jos kauempaa kotoisin oleva nuori ei halua muuttaa etelän suuriin kaupunkeihin opiskelemaan, heitetään hukkaan potentiaalia luoda tulevaisuuden kovia erityisosaajia.
Asian toisena puolena on myös se, kuinka moni pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva ja siellä opintonsa suorittanut nuori aikuinen on valmis muuttamaan susirajan taakse töiden pariin. Tämä johtaa siihen, että maaseudun työpaikkoihin on vaikea löytää osaavia tekijöitä.
Raha on sotkemassa tasa-arvon toteutumista koulutuksessakin.
Huolestuttavinta on mielestäni se, että jo peruskoulun jälkeen lapset voivat olla hyvin eri viivalla. Paikkakunta ja vanhempien halukkuus tai mahdollisuus panostaa lapsensa koulutukseen eivät saisi vaikuttaa ainakaan vielä peruskoulun jälkeisiin opiskelumahdollisuuksiin.
Kaupungeissa asuvilla on keskimäärin suuremmat tulot kuin maaseudun asukkailla. Usein kielikylpypäiväkoteja ja tiettyyn oppiaineeseen painottuneita kouluja on vain asutuskeskittymissä. Koko maan kattavilla hyvillä tietotekniikkayhteyksillä paikkakunnan vaikutus tiedon saamiseen vähenee.
Lopuksi haluan rohkaista pienten ja syrjäisten kylien kasvatteja tavoittelemaan haaveitaan, vaikka se vaatisin muuttoa kauas läheisistä ja ystävistä.
Opiskeluaika on rajallinen ja menee ainakin omien kokemusteni perusteella siivillä. Se vain on vaatinut sopeutumista täysin erilaiseen ympäristöön. Lisäksi kannattaa muistaa, että asuinpaikka ei kerro mitään ihmisen luonteesta.
Vaikka tietäisi varmasti haluavansa asua tietyssä paikassa koko loppuelämänsä, kannattaa käydä tarkistamassa, mitä muuta maailmalla on annettavaa.
”Omhaan tulevaisuutheen voipii enniiten vaikuttaa omila valinnoila. Huohnoin mahollisuuksiin vetoaminen on tekosyy. Joittenki haahveitten totteuttaminen vain vaatii pörrön rohkeutta.”
laura.kylmamaa@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
