Pro Agria -keskusten liitto
Pro Agria -keskusten liitto
kuuluu Pro Agria -ryhmään.
Liitto yhdessä 11 alueellisen Pro Agria -keskuksen kanssa muodostaa suomenkielisen maaseudun asiantuntijaorganisaation.
Voittoa tuottamaton,
riippumaton yhdistys.
Toimintaan kuluu vuodessa noin viisi miljoonaa euroa.
Pääosa katetaan myytävillä palveluilla, suoraa
valtion budjettirahoitusta
10–12 prosenttia.
Lisäksi hankerahoitusta.
Toiminnan liikevaihto
noin 50 miljoonaa euroa
vuodessa Pro Agria -keskukset mukaan lukien.
Tarjoaa esimerkiksi:
n Pitkäkestoisia palveluita, kuten omistusjärjestelyt eli sukupolvenvaihdokset.
Palvelun hinta on
laajuudesta ja tekemisen
sisällöstä riippuen
1 500—2 000 euroa.
n Tuotepalveluita kuten
viljelysuunnitelma. Sisältää suunnitelman lisäksi lajikevalinnat, lannoitesuunnitelman sekä pohjan viljelyn
tuottavuuden seurannalle.
Palvelun hinta on tilakoosta (lohkot tai pinta-ala) riippuen keskimäärin 400—500 euroa.
Pro Agria -ryhmään kuuluvat
lisäksi ruotsinkieliset
Pro Agria -keskukset,
Faba, Pro Agria Maatalouden
Laskentakeskus Oy,
Pro Agria Svenska lantbrukssällskapens förbund ja
Valio Oy Alkutuotanto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
