Toimintatavat
Etätyöllä tarkoitetaan
ansiotyötä, jota tehdään
varsinaisen työpaikan ulkopuolella niin, että siitä on
sovittu työnantajan kanssa.
Valtaosa palkansaajista
tekee etätyötä kotona, mutta sitä voi tehdä muuallakin,
esimerkiksi työnantajan
eri toimipisteissä, julkisissa
tiloissa, hotellissa tai kulkuneuvossa.
16 prosenttia suomalaisista tekee etätöitä vähintään
satunnaisesti.
Etätyön tekeminen lisääntyi vuoteen 2006 asti. Sen jälkeen etätyötä tekevien osuus on pysynyt suunnilleen samana.
Kansallista etätyöpäivää vietetään tänään kolmatta kertaa.
Päivän pääjärjestäjät ovat Suomen ympäristökeskus ja Microsoft.
Päivän tavoite on vaikuttaa suomalaiseen kulttuuriin,
työvälineisiin ja ympäristöön.
Lähteet: Työ- ja elinkeino-
ministeriön työolobarometri 6/2013, ennakkotiedot,
Työterveyslaitos ja
www.etatyopaiva.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
