STM: Koronaa esiintyy laajasti, mutta rokotteet suojaavat hyvin vakavaa tautia vastaan
Koronapandemian tilanteessa on isoja eroja Suomen sisällä.
THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan koronatilanne on hyvin erilainen eri puolilla Suomea. LEHTIKUVA / RONI REKOMAAKoronatartuntoja tapahtuu Suomessa edelleen laajasti, mutta rokotteet suojaavat hyvin vakavaa tautia vastaan, toteaa sosiaali- ja terveysministeriö (STM). STM ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioivat koronapandemian kehitystä tiedotustilaisuudessaan tänään.
Koronapandemian tilanteessa on isoja eroja Suomen sisällä, kertoi johtaja Mika Salminen THL:stä. Helsingin seudulla epidemia on jo selvimmin laskussa.
Salmisen mukaan Suomessa on kesällä mahdollisuus siihen, että koronatartuntojen määrässä koettaisiin jonkinlainen nousu. Hänen mukaansa hyvä rokotuskattavuus ja aiempien tartuntojen suuri määrä kuitenkin suojaavat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
