EU-johtajien ykkösketjun narsistit ovat huonoja oppimaan ‒ nyt on lähdetty toistamaan samaa virhettä, joka jo tehtiin Venäjän kanssa
Tarvitseeko Eurooppa juuri nyt uuden ompeluseuran, johon kaikki ovat tervetulleita? Vastaus on ei. Ja hyviä perusteluja riittääMünchen
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Euroopan pahat pojat koolla Prahassa. Macron (oik.) tervehtii Azerbaidžanin presidenttiä Ilham Aliyevia. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan (istuu oik.) ja Unkarin presidentti Viktor Orbán (toinen vas.) seuraavat. Kuva: European UnionNäyttihän se hyvältä.
Samaan aikaan, kun nurkan takana käydään julmaa sotaa, 43 eurooppalaista johtajaa marssi punaista mattoa pitkin keskustelemaan hyvässä hengessä turvallisuudesta ja energiasta.
Sotaa Kaukasuksella käyvien Armenian ja Azerbaidžanin johtajien saaminen samaan neuvottelu- ja illallispöytään oli diplomaateilta saavutus sinänsä.
Se, että Brexit-Britannian tuore pääministeri Liz Truss harppoi päättäväisin askelin käymään rakentavaa keskustelua EU-johtajien kanssa oli varmasti jonkinlainen erävoitto Euroopan keskipakovoimista.
Ja sitten on vielä Turkin arvaamaton johtaja Recep Tayyip Erdoğan.
Ehkä tämä oli juuri se foorumi, jossa avoimen konfliktin kynnyksellä keikkuvat Turkki ja Kreikka löysivät viimeinkin yhteisiä säveliä. Ehkä pääministeri Sanna Marin (sd.) pystyi juuri Prahassa vakuuttamaan Ankaran sulttaanin lopullisesti siitä, ettei Natoon pyrkivä Suomi ole terroristien tukija.
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin yhdestä hurmahenkisestä EU-puheesta liikkeelle lähteneen ”Euroopan poliittisen yhteisön” ensimmäinen kokous näytti tavallaan hyvältä erityisesti siksi, että Ukrainaan hyökänneellä Venäjän presidentti Vladimir Putinilla menee erittäin huonosti.
Ukraina on sotatantereella niskan päällä. Kotona Moskovassa on meneillään repivä valtataistelu, josta Putin ei välttämättä selviä voittajana.
Periaatteessa voisi siis ajatella, että uusi diplomaattinen aloite tuli juuri nyt tarpeeseen. Juuri nyt Euroopan on kaikin keinoin osoitettava, että rivit pysyvät yhtenäisinä ja että Putinin hiekkalaatikolle ei halua enää kukaan.
Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.
Prahan ompeluseura pikemminkin alleviivasi Putinille ja Kremlin valtataistelijoille, miten vaaraton Eurooppa vaarattomimmillaan on.
EU:n kannalta elintärkeän Ranska-Saksa -akselin Pariisin puoleisessa päässä etusijalla on presidentti Macronin henkilökohtainen missio nousta Kaikkien Aikojen Suurimmaksi Eurooppalaiseksi. Sitä tarkoitusta Prahan show ennen muuta palveli.
Toisella laidalla Berliinissä liittokansleri Olaf Scholz keskittyy pitämään huolta taloudellisesti vahvan Saksan kilpailukyvystä samaan aikaan, kun heikko eurooppalainen kilpailija toisensa jälkeen notkahtaa polvilleen.
Nämä signaalit ovat huolestuttavia tai suorastaan pelottavia, koska Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen aikana nurkkaan ajetun Putinin johtama Venäjä ei vielä kertaakaan ole ollut niin vaarallinen kuin nyt.
Ydinsodan uhka on todellinen.
Käytännössä Eurooppa osoittaa, että Venäjän kanssa viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana tehdyistä virheistä on opittu kovin vähän.
Venäjää yritettiin viimeiseen asti integroida länteen taloudellisella yhteistyöllä ja tiiviillä yhteydenpidolla. Sinänsä ajatus oli hyvä. Yksisilmäinen tapa, jolla tätä politiikkaa vietiin eteenpäin, johti kuitenkin historialliseen virheeseen.
Tästä kaikesta huolimatta Eurooppa yrittää nyt epätoivoisesti osoittaa, että repeileviä rivejä saadaan harsittua ja kyteviä alueellisia konflikteja saadaan torjuttua, kun perustetaan uusi yhteisö illastamaan ja juttelemaan.
Kaikki järjestyy eikä sonta lennä tuulettimeen kunhan vaan järjestetään riittävästi yhteisöä vahvistavia ja integroivia kokouksia.
Korkean tason diplomatiaa tarvitaan. Keskustelu voittaa aina mykkäkoulun. Ei kahta kysymystä.
Juuri nyt tarvitaan kuitenkin enemmän kylmää realismia ja myös ripaus kyynisyyttä, kun diplomaattisten ponnistusten hyötyjä ja haittoja arvioidaan.
Tavalliset eurooppalaiset kaipaavat ennen muuta konkreettisia ratkaisuja energiakriisiin ja nopeasti vaikuttavia toimenpiteitä, joilla vääjäämättä iskevän taantuman vaikutuksia loivennetaan.
Nyt tarvitaan ruohonjuuritason johtamista, jolla rohkaistaan ihmisiä säästämään ja selviämään Venäjän hyökkäyksen aiheuttamasta kaaoksesta.
Punaisella matolla liihottelemisesta ja ylipäätään symbolisista huipputapaamisista selvästi nauttiva EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ei tätä lajia osaa.
Vielä suurempi huippukokous, johon lentää vielä enemmän suuria delegaatioita rupattelemaan ja nauttimaan notkuvan pöydän antimista mahdollisimman pompööseissä puitteissa, ei tässä tilanteessa auta ketään.
Ei varsinkaan ukrainalaisia.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










