Murto-osa kuntavaaliehdokkaista edistäisi kotimaista
Lähes 1 700 kunnallisvaaliehdokasta on allekirjoittanut sitoumuksen toimia kuntien kotimaisten elintarvikehankintojen puolesta. Vaaleissa on ehdolla noin 40 000 henkilöä, joten sitoutuneiden määrä ei ole vielä kovin suuri.Allekirjoittaneiden joukossa on kaikkien eduskuntapuolueiden ehdokkaita eri puolilta Suomea. Sitoumuksia kerää Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL kotimaisen ruuan kampanjasivuillaan.
Äänestäjät voivat allekirjoittaa kampanjasivuilla oman vetoomuksensa tuleville kuntapäättäjille kuntien julkisten hankintojen kotimaisuuden puolesta.
Äänestäjät voivat myös tarkistaa sivuilta, ketkä oman kunnan ehdokkaista ovat sitoutuneita kotimaiseen ruokaan.
Ehdokkaiden sitoumuksia kerätään aina kuntavaalipäivään 28.10.2012 asti.
”Sitoutuneita ehdokkaita on tullut lisää joka päivä. On jännittävä nähdä, kuinka paljon heitä ehtii vielä ilmoittautua vaaliuurnien sulkeutumiseen mennessä”, kertoo puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.
Hän muistuttaa, että kotimaisten elintarvikehankintojen edut ovat kiistattomat. Kunnat voivat julkisilla hankinnoillaan tukea kotimaista ruokakulttuuria ja kotimaista ruokaketjua.
Kuntosesta on tärkeä, että Suomessa on vahva elintarviketuotanto emmekä ole riippuvaisia tuontiruuasta. Näin varmistetaan Suomen ruokaturva.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

