Mediat: Orpo torjuu perintöveron poistamisen kevään kehysriihessä
Asia ei pääministerin mukaan ole hallituksen valmistelussa.
Perintöveron poistamisesta ei pääministeri Petteri Orpon mukaan ole luovuttu kokoomuksen pitkäaikaisena tavoitteena. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.Hallitus ei esitä perintöveron poistamista kevään kehysriihessä, sanoo pääministeri Petteri Orpo (kok.) toimittajille eduskunnassa. Asiasta uutisoivat ainakin Iltalehti ja Helsingin Sanomat.
Asia ei pääministerin mukaan ole hallituksen valmistelussa.
”Kuten jo olen aikaisemmin sanonut, hallitus noudattaa ohjelmaansa ja siellä tehtyjä päätöksiä. Poukkoileva veropolitiikka ei ole järkevää”, Orpo sanoi HS:n mukaan.
Perintöveron poistamisesta ei kuitenkaan ole Orpon mukaan luovuttu kokoomuksen pitkäaikaisena tavoitteena.
”Asia ei ole auki eikä uudelleen neuvoteltavissa.”
Myös valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) torjui maanantaina kokoomuksen tarjoaman ajatuksen perintöveron poistamisesta. Purran mukaan hallitus on jo tehnyt isot veropoliittiset päätöksensä eikä valmistele perintöveron poistoa.
”Vuosi sitten päädyttiin kasvutoimena yhteisöveron kevennykseen, ei perintöveron poistoon. Asia ei ole auki eikä uudelleen neuvoteltavissa”, Purra kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Purra kertoi pitävänsä perintöveron poistoa hyvin epärealistisena, koska julkisessa taloudessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia massiivisille veronalennuksille. Perintöveron poisto maksaisi Purran mukaan noin miljardista eurosta ylöspäin.
Purran mielestä ”huolettoman veropopulistiset” puheet perintöveron poistamisesta kertovat siitä, että hallituksen kevätriihi ja ensi vuoden eduskuntavaalit lähestyvät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







