Juhani Suomi olisi valinnut hallitukseen nykyistä kokeneempia naispoliitikkoja: "En muista Mauno Koiviston jälkeen pääministeriä, joka olisi kietonut median näin pauloihinsa kuin Sanna Marin"
Professori Juhani Suomi: Jyrki Katainen ja Alexander Stubb ovat tyyppiesimerkkejä vaikuttajista, joilta puuttuu historian ymmärrys. "Nykyhallituksen nuoret poliitikot eivät ole juuri sen parempia."
Juhani Suomen mukaan perussuomalaiset ei ole enää niin hämmästyttävissä määrin kallellaan Natoon ja Yhdysvaltoihin kuin Timo Soinin ja Jussi Niinistön aikana. Kuva: Sanne KatainenUlkoasiainneuvos Juhani Suomea harmittaa, että historiantaju ja lukeneisuus ovat hukassa useimmilta alle 50-vuotiailta poliitikoilta. Hänen mukaansa Jyrki Katainen ja Alexander Stubb ovat tyyppiesimerkkejä vaikuttajista, joilta puuttuu historian ymmärrys.
"Nykyhallituksen nuoret poliitikot eivät ole juuri sen parempia. Viimeisin ulkoministeri, joka oli perehtynyt historiaan, on Paavo Väyrynen. Pekka Haavisto on toki oman erityisalueensa ehdoton asiantuntija", Juhani Suomi sanoo MT:lle.
Feministiksi tunnustautuva Suomi toivoo, että nuorten naisten johtama punamultahallitus onnistuisi. Historiantutkija kysyy silti, eikö hallitukseen olisi voitu valita nykyistä kokeneempia naispoliitikkoja.
"En muista Mauno Koiviston jälkeen ketään pääministeriä, joka olisi kietonut median näin pauloihinsa kuin Sanna Marin. Se on ongelmallista, koska suuri julkisuus vie häneltä aikaa tärkeämmältä."
Professori arvelee, että perussuomalaisten kannatus voi nousta 25 prosenttiin, jos hallitus jatkaa nykylinjallaan tekemättä mitään.
"Jussi Halla-aho on paljon älykkäämpi johtaja kuin Timo Soini, jolla oli toki poliittista nenää. Perussuomalaiset ei ole enää niin hämmästyttävissä määrin kallellaan Natoon ja Yhdysvaltoihin kuin Soinin ja Jussi Niinistön aikana", Suomi sanoo.
Juhani Suomen uutuuskirja Kolmasti kuopattu keskittyy Urho Kekkosen poliittisiin taisteluvuosiin 1944–1956.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
