Kylien talousbuumi alkaa pienestä
On todella palkitsevaa nähdä, kuinka pienillä panoksilla saavutetaan isoja muutoksia, pääjohtaja Kanayo F. Nwanze iloitsee.
”Köyhienkin alueiden ihmisillä on mahdollisuudet, kun he voivat vaikuttaa toimintansa laatuun omilla toimillaan.”
Hän vieraili vast’ikään Etelä-Etiopiassa kahdessa kylässä, jossa on menossa pienoinen talousbuumi. Ensin kyliin on perustettu osuuskassoja ja nyt on jo suunnitteilla alueen yhteinen pankki.
”Tapasin useamman pienviljelijän, jotka olivat aluksi lainanneet sata dollaria puoleksi vuodeksi ja maksaneet sen takaisin. Nyt tilan tuotto mahdollistaa jo tuhannen dollarin lainan.”
Lainoituksen turvin oli ostettu lypsylehmiä ja siemeniä, ostettu lisää maata sekä laajennettu ruuan myyntiä. Yksi pariskunta on jopa hankkinut pickupin kuljetuksiin ja saanut lapsensa yliopistoon.
”Rahoitus ei mahdollista vain investointeja vaan se myös luo työpaikkoja”, Nwanze lisää.
Viljelijöiden osuuskunnat ovat paikallistaloudessa hyvin merkittävä voima, koska ne luovat markkinavoimaa ja toisaalta mahdollistavat isompia investointeja.
Pääjohtaja kertoo toisen etiopialaiskylän vesijärjestelmistä. Vesiosuuskunnilla on demokraattisesti valittu johto ja yhteinen taloudenhoitaja. Yhdessä on rakennettu kanavia ja tilojen kastelujärjestelmiä.
”Kastelun ansiosta he kasvattavat nyt perunaa, sipulia ja tomaatteja, joita he voivat myydä ruokakauppoihin pääkaupungissa ja toisessa isossa kaupungissa”, hän ihastelee.
Kolmas vaikuttava esimerkki tuli vastaan Nicaraguassa, jonne pääjohtaja teki elokuussa kenttämatkan keskelle entistä sandinistisissien aluetta.
Kahvintuottajien sato on kasvanut neljässä vuodessa neljästä säiliöstä 14:ään.
”Ja mikä tärkeintä: he kasvattavat nyt paitsi enemmän, myös parempilaatuista kahvia ympäristön kannalta kestävämmällä tavalla. He ovat löytäneet Kaliforniasta asiakkaita, joille he myyvät suoraan.”
Suorat suhteet ovat syntyneet, kun osuuskunta investoi muun muassa markkinatietojärjestelmiin.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
