Timo Soini jättää eduskunnan
Plokissaan Soini lupaa auttaa sinisiä ehdokkaita vaalityössä.Ulkoministeri Timo Soini, 56, (sin.) ei asetu ehdolle huhtikuun eduskuntavaaleissa.
Hän kirjoittaa " plokissaan" eli blogissaan otsikolla "Kiitos näistä vuosista", että hänellä alkaa kansanedustajan pestin jälkeen uusi matka, "tienviitassa ei lue määränpäätä, eikä matkan pituutta".
"Kaikkeni annoin ja paljon sain. Jokainen elämäni päivä, kuukausi ja vuosi on ollut minulle hyväksi. Uskon, että elämäni paras päivä on vielä edessä", Soini kirjoittaa.
Soini lupaa samalla auttaa sinisiä ehdokkaita vaalityössä. Hän jättääkin vaalikentille melkoisen aukon, sillä edellisissä eduskuntavaaleissa hän sai Uudellamaalla lähes 30 000 ääntä ja veti mukanaan muita puolueensa ehdokkaita. Nyt puolueen kannatus on prosentin luokkaa, ja sinisten kansanedustajilla voi olla vaikeaa uusia paikkansa.
Soini on toiminut kansanedustajana vuodesta 2003 alkaen ja Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 2009–2011. Hän johti ja kasvatti perussuomalaisia vuodesta 1997, ja luopui puolueen puheenjohtajuudesta kesällä 2017. Jussi Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi hajotti puolueen kahtia. Soini, 19 muuta kansanedustajaa ja kaikki perussuomalaisten ministerit perustivat ensin uuden ryhmän, josta syntyi Sininen tulevaisuus -puolue.
Soini on MT:n kolumnisti.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

