Kreikka käveli ulos kriisikokouksesta
BRYSSEL (MT)
Kreikan valtiovarainministerin Yanis Varoufakisin mukaan euromaiden valtiovarainministereiden kokous torstaina ei ole oikea paikka käsitellä ehdotuksia Kreikan taloudesta, kirjoittaa Reuters.
Varoufakisin mukaan Kreikka ei aio esittää uudistuksia torstaina, sillä niistä täytyy ensin keskustella alemmalla tasolla.
Sitä yritettiin edellisen kerran viikonloppuna, mutta kokous kesti vain 45 minuuttia, sillä Kreikalla ei ollut esittää uutta suunnitelmaa.
Epäonnistumisen jälkeen aikaa neuvotella uutta sopimusta ei ennen kokousta enää ole. Sekä Kreikka että velkojat katsovat pallon olevan vastapuolella.
Lehtitietojen mukaan velkojien kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Kreikalta lopussa ovat rahat. Kuun lopussa pitäisi maksaa 1,5 miljardin laina Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Siihen Kreikka tarvitsee viimeistä 7,2 miljardin euron kriisilainaerää, jota se näillä näkymin ei ole saamassa.
Saksalaiskomissaari Gunther Oettinger kehotti keskiviikkona Eurooppaa varautumaan Kreikan neuvottelujen epäonnistumiseen.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
