perjantaivieras Yritykset etusijalle
Suomi on jumissa. Maa tarvitsee pikaisella vauhdilla 200 000 uutta työpaikkaa. Mistä ne saadaan?
Vastaus on pienissä yrityksissä. Suuret yritykset eivät nyt investoi Suomeen eivätkä erityisemmin luo uusia työpaikkoja. Osittain tämä johtuu siitä, että maailmantaloudessa suoraan kilpailevat yritykset palvelevat omistajiaan. Ne joutuvat vastaamaan ankariin tuottovaatimuksiin.
Pieniä yrityksiä on montaa sorttia. On freelancereita, on yhden hengen itsensä työllistäjiä, on pieniä perheyrityksiä, on palkkatyössä käyvien sivutoimiyrityksiä, on alle 10 hengen mikroyrityksiä, on maatilayrityksiä. Jotkut tavoittelevat perusasiana toimeentuloa ja pysyvät ”lokerossaan”. Toiset ovat valmiita ottamaan riskejä ja kasvamaan.
Jokainen yritys on joskus ollut pieni. Yrittäjä kyllä perustaa yrityksen, mutta jatkossa yrityksen kasvu riippuu sen henkilökunnasta.
Ensimmäinen yritykseen palkattava henkilö on yrittäjän kannalta ihan keskeinen ratkaisu. Ensimmäinen työntekijä on paljon työtiloja, koneita, laitteita ja fasiliteetteja tärkeämpi. Jos tuo ensimmäinen palkattava sitoutuu yritykseen, osaa työnsä ja on tuottavuudeltaan palkkansa arvoinen, kehittyy yritys ja sen taloudellinen pohja vahvistuu. Seuraavan työntekijän palkkaaminen on jo epätarkasti sanoen ”puolta helpompaa”.
Tästä ensimmäinen teesi: yrityksen palkattavan uuden työntekijän koeajan pitäisi olla 12 kuukautta! Ei nykyiset neljä tai ehdotetut kuusi kuukautta. Tämä helpottaisi yritysten työllistämiskynnystä. Työntekijällä olisi motiivia osoittaa olevansa työpaikkansa arvoinen. Kynnyshän syntyy mahdollisen työsuhteen purun kustannuksista.
Seuraava teesi ei ole kaukana. Jokaisen yrityksen pitäisi saada erityinen vakioitu yritysvähennys. Sen avulla yhteiskunta osoittaa ”positiivisen haittaveron” tapaan, että maahan tarvitaan uusia yrityksiä.
Kannuste toimii päinvastoin kuin työttömyysturva. Rahaa kannattaa tätä kautta kanavoida siihen, että ihmiset työllistävät itsensä. Se edistää spinn offeja isoista yrityksistä. Se edistää vastavalmistuneiden kykyä ryhtyä yrittäjiksi. Se edistää verkostorakenteita.
Kolmaskin teesi koskee yrityksen alkuvaiheita ja toiminnan aikarytmiä. Pitäisi olla itsestään selvänä käytäntönä, että kaikissa yrityksissä voidaan käyttää niin sanottua työaikapankkia. Eli työpäivän pituus saa vaihdella tilauskannan ja ruuhkahuippujen mukaan, kunhan työtunnit tasataan puolivuosittain. Tällä väistettaisiin suoraan sanoen myös kalliiden ylityötuntien ongelma.
Jaa että eikö näin saisi tehdä? Miksei? Miksi paperityöläiset saavat uudessa järjestelmässä tehdä 12 tunnin työvuoroa, mutta muut eivät saisi jaksottaa aikaansa?
Neljäs teesi osuu tilanteeseen, jossa yritys on varmistanut jalansijansa ja alkaa kasvaa. Pitäisi olla mahdollista, että yritys jättää jonkun määrän viivan alle jäävästä ylijäämästä yrityksen sisään ilman veroseuraamuksia. Valtio ehkä hetken menettäisi verotuloja, mutta kasvuvarauksen tehnyt yritys pystyisi investoimaan kasvuunsa, mikä kahden vuoden kuluttua laajentaisi veropohjaa sekä uuden työpaikan että kasvaneen liikevaihdon kautta.
Juhana Vartiainen ja Osmo Soininvaara ehdottavat turhan vähälle huomiolle jääneessä reformipaperissaan ehdotuksena nro 23, että yhteiskuntasopimuksen luontoisesti eri tahot sopisivat, että palkkoja ei nosteta, ennen kuin työttömyysaste alenee tietylle prosenttitasolle. Jos tuo yhteiskunnan sisäistä solidaarisuutta mittava luku olisi vaikka 6, niin tämä tarkoittaisi sopimusta, ettei palkkoja nostettaisi ehkä kolmeen vuoteen. Johtopäätökseni: Näin tehtäisiin kivuton sisäinen devalvaatio ja parannettaisiin kansainvälistä kilpailukykyä ja kuntien taloutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
