Pienten yritysten laajentuminen tökkää ongelmiin jakelussa
Pienten elintarvikeyritysten on vaikea saada tuotteitaan valtakunnalliseen jakeluun, Pohjanmaalla tehty esiselvitys toteaa.
Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan elintarvikeyrityksille tehty kysely paljasti, ettei alueellisen toimijan ole helppoa laajentua valtakunnalliseksi. Esiselvityksessä haastateltiin noin 30 yritystä.
Pienten yritysten ohella selvityksessä oli mukana Atrian tuotteita jakeleva A-logistiikka Oy. Sen logistiikasta vastaava johtaja Tapani Potka odotti, että heiltä haluttaisiin enemmän tukea.
”Meidän kauttamme valtakunnalliseen jakeluun olisi ollut mahdollisuuksia”, Potka sanoo. Hänen mielestään on hyvä, että asia on selvitetty.
Hankkeen projektipäällikön Ilkka Muilun mukaan eri tuoteryhmien sovittaminen olemassa olevaan logistiikkamalliin ei ole helppoa. Esimerkiksi kala- ja juustotuotteiden jakelu ja varastointi lihatuotteille optimoidussa ketjussa ei ole yksinkertaista.
Kyselyssä oli mukana yrityksiä, joiden tuotteita ovat muun muassa salaatit, juustot, pakatut kalatuotteet ja einekset. Samalla kysyttiin kaupan, ruokapalvelun ja suurkeittiön toiveita ja tarpeita.
Elintarvikeyritysten logistiikkahaasteita korostetaan monella tavalla.
Hankkeen aikana kävi ilmi, että yrittäjiltä loppuvat tunnit vuorokaudesta, jos pitää tuotannon lisäksi hoitaa markkinointi, tuotannonohjaus sekä kehittää tuotantoa ja pakkauksia.
Laajentamiseen ei ole saatavilla valmiita palveluja, tai ainakaan monet yrittäjät eivät niitä osaa etsiä, Muilu sanoo.
Monet kalafirmat olivat kiinnostuneita laajentamaan toimialuettaan, mutta pohjalainen savukala ei välttämättä ole erikoistuote toisella puolella Suomea. A-logistiikan malliin sopisivat parhaiten liha ja einekset.
”Laajentamisen haasteet syövät monen yrittäjän kasvuhalut, vaikka tällä hetkellä pienten valmistajien erikoistuotteille olisi laajempaakin kysyntää markkinoilla”, Muilu toteaa. Valtakunnalliseen jakeluun tavaraa tai tuotteita pitäisi olla paljon, jotta logistiikka olisi taloudellisesti kannattavaa.
Hanke päättyy vuoden vaihteessa. Sen jälkeen A-Logistiikka Oy syventää selvitystyötä käytännön mahdollisuuksista palvelun käynnistämiseksi, Muilu lupaa.
Jatkohanketta ei näillä näkymin käynnistetä.
Pohjalainen lähiruoka – valtakunnallista tehokkuutta -hanketta koordinoi Foodwest Oy. Etelä-Pohjanmaan elykeskus rahoitti hanketta EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
