METSÄN POLUILTA Kloonien valtaa

Ennen kuin geenimuunelluista kasveista ja eläimistä tiedettiin, pelättiin klooneja. Maalattiin kauhukuvia, kuinka metsät olisivat täynnä kloonattuja, hyvin tuottavia puita, jotka sitten kerralla tuhoutuisivat tautiin, jota klooni ei pystyisi vastustamaan.

Kloonatut taimet eivät ole saaneet sellaista valtaa kuin pelättiin. Varttaminen ja mikrolisäys ovat kalliita menetelmiä. Valtaosa metsäpuiden taimista tuotetaan taimitarhoilla perinteisesti siemenistä idättämällä.

Vain visakoivun monistuksessa käytetään yleisesti mikrolisäystä. Näin varmistetaan, että jokaisesta taimesta kasvaa visakoivu.

Klooneja pelätään turhaan. Kun taitat naapurin pelargoniasta tai juorusta oksan, ja laitat sen vesilasiin juurtumaan, syyllistyt itse kloonaamiseen!

Puutarhassa ja maataloudessa kloonit ovat arkipäivää. Kaikki omena- tai perunalajikkeet ovat klooneja, kasvullisesti lisättyjä, omenat varttamalla ja perunat mukuloista.

Kaikki maailman terijoensalavat ovat oikeastaan yhtä ja samaa yksilöä, jonka kantapuu löydettiin 1800-luvulla ja jonka oksapistokkaita on sitten levitetty ympäri maailmaa.

Naarasyksilö tuottaa munasoluja, jotka koiras hedelmöittää. Munasolusta kasvaa uusi yksilö.

Myös kasvien siemenet syntyvät yleensä samalla tavoin kahden solun yhtyessä; tosin kasveilla hedelmöittävä solu saattaa olla peräisin samasta yksilöstä kuin munasolukin.

Kun sukusolut syntyvät, niiden kromosomisto puolittuu, ja solujen yhtyessä alkio saa jälleen täysimääräisen kromosomiston. Hedelmöityksessä kahden yksilön perinnöllinen aines sekoittuu. Jälkeläinen saa ominaisuuksia molemmilta vanhemmilta.

Suvullisesti lisääntyvillä lajeilla siis kaikki yksilöt ovat erilaisia.

Kasvullinen lisääntyminen on lisääntymistä ilman seksiä, ilman sukusolujen yhtymistä. Luonnossa se on hyvin yleistä. Tapoja on hyvin monia.

Joskus naaras tuottaa munia tai siemeniä ilman edeltävää kromosomiston vähennysjakoa, jolloin lisääntyminen näyttää suvullisesta, mutta jälkeläiset ovat kuitenkin emonsa täydellisiä kopioita, siis klooneja. Näin lisääntyvät esimerkiksi kevätleinikit ja voikukat.

Helpommin suvuttomaksi lisääntymiseksi huomaa yksilön jakautumisen useammaksi.

Mansikka ja lillukka tekevät pitkiä rönsyjä, ja kun rönsy katkeaa, tytäryksilöt itsenäistyvät. Kaadetun haavan juurivesoista kasvaa kokonainen haavikko. Juolavehnän juurenpätkistä syntyy uusia yksilöitä. Sammalen tai jäkälän kappaleista kasvaa uusia sammalia ja jäkäliä.

Jälkeläinen on perimältään emonsa kaltainen.

Kun metsä hakataan ja sinne istutetaan taimet, puhutaan metsän uudistamisesta.

Tavallisesti ajatellaan pelkästään puustoa, mutta uudistuminen on paljon laajempaa, sillä suurin osa entisen metsän valtalajeista menettää asemansa. Lyhyen ajan aukko on kiivaan lisääntymisen näyttämönä.

Metsän hakkuuta (tai kuloa tai myrskytuhoa) seuraava aukea vaihe on suvullisen lisääntymisen aikaa.

Maaperän siemenpankkiin hautautuneet siemenet itävät. Paljaille maalaikuille kulkeutuu muualta siemeniä ja itiöitä. Suuri osa metsän vanhasta aluskasvillisuudesta kuolee ja korvautuu uusilla taimilla.

Samanlainen mullistus käy myös eläinmaailmassa. Metsän varjoissa viihtynyt lajisto korvautuu auringosta ja lämmöstä nauttivilla avomaan lajeilla.

Nopeata lisääntymistä seuraa ankara taistelu elintilasta.

Parissa kolmessa vuodessa uudistusalan kasvipeite tihentyy niin, ettei siellä enää ole tilaa uusille siementaimille. Kasvullinen lisääntyminen alkaa heti, kun aukko alkaa vihertyä.

Horsmat ja vatut levittäytyvät maanalaisten rönsyjensä avulla laikkukasvustoiksi.

Aukolla on ehkä itänyt uusia mustikan ja puolukan taimia, mutta osa vanhoista klooneista on säilynyt kivien ja kantojen vieressä, mistä ne alkavat levittää rönsyjään yhä laajemmalle.

Puiden siementaimet ovat itäneet valossa, mutta pian ne ovat nääntyä nopeasti kasvavien ruohojen, heinien ja pensaiden varjoon. Suurin osa taimista menehtyy. Ne jotka selviytyvät alkuaikojen ahdingosta, muuttavat koko elinympäristön luonteen.

Kun puut saavuttavat parin metrin korkeuden ja latvuskerros alkaa sulkeutua, ovat valoa rakastavat pioneerit vuorostaan vaikeuksissa.

Varttuvassa metsässä siemenellisesti lisääntyvät oikeastaan vain maitikat, loiset, jotka ovat yksivuotisia. Muutkin metsän kasvit kyllä kukkivat ja tuottavat siementä, mutta niiden siemenet eivät pysty itämään varjossa ja paksussa sammalikossa.

Suurimman osan kiertoajastaan metsä on suvuttoman lisääntymisen valtakunta. Sammallaikut laajenevat, hajanaiset mustikan ja puolukan varvustot levittäytyvät matoksi.

Suvuton lisääntyminen tekee eliöistä tavallaan kuolemattomia, joskaan yksilön kokemukset – muistot – eivät siirry jälkeläiselle. Geneettisesti koko klooni on samaa yksilöä!

Ainakin joillakin lajeilla samaan kloonin kuuluvat kasvit tunnistavat toisensa, eivätkä kilpaile keskenään yhtä ankarasti kuin toisten lajien tai samaan lajien kuuluvien vieraiden yksilöiden kanssa – jonkinlaista sisarusrakkautta siis kasvimaailmassakin!

Humuksen sisällä sienetkin laajentavat alaansa rihmastojaan kasvattamalla.

Suurimmat mesisienikloonit ovat neliökilometrien laajuisia, ja ikää kloonilla täytyy olla tuhansia vuosia. Myös mustikan, puolukan, sananjalan ja metsäkortteen kloonit voivat olla laajoja, ja useamman puusukupolven ikäisiä.

Kloonien laajuudesta on hyvin vähän tutkimuksia.

Jos kloonilla on yksilöllisiä tuntomerkkejä, kuten valkokukkainen horsma tai kiiltävämarjainen ”suutarinmustikka”, sen voi rajata pelkästään kasvustoa tarkastelemalla. Useimmiten niin ei ole, ja silloin klooni pitäisi rajata sen perimäainesta tutkimalla.

Kun kloonit kasvavat toinen toistensa lomaan, tutkimus on hankalaa ja kallista.

Kasvullinen lisääntyminen on tehokkaampaa ja taloudellisempaa kuin suvullinen lisääntyminen. Rönsytaimien tai juurivesojen selviytyminen on lähes varmaa, mutta suurin osa siemenistä tuhoutuu.

Suvullisen lisääntymisen etu on siinä, että perimäaines järjestäytyy uudelleen, jolloin osa jälkeläisistä voi olla emoja paremmin sopeutunut uusiin oloihin.

Metsäkin sen osoittaa: Niin kauan kuin olot ovat vakaat, kasvullinen lisääntyminen on valttia, mutta kun metsä tuhoutuu, alkaa suvullinen lisääntyminen.

SEPPO VUOKKO

Avaa artikkelin PDF