Lännen Media: Suomi hakee EU:lta 3,5 miljoonan tukea Anttilasta ja Stockmannista irtisanotuille
Globalisaatiorahastosta on saatu aiemmin tukea muun muassa Nokian ja metsäteollisuuden tehdaspaikkakunnille.
Raha käytettäisiin esimerkiksi työttömäksi jääneiden ihmisten uudelleenkouluttamiseen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-KoivistoTyö- ja elinkeinoministeriö valmistelee Euroopan globalisaatiorahastolle hakemusta Anttilasta ja Stockmannista irtisanottujen tukemiseksi, kertoo Lännen Media.
Sen tietojen mukaan haettava tukisumma olisi noin 3,5 miljoonaa euroa. Raha käytettäisiin esimerkiksi työttömäksi jääneiden ihmisten uudelleenkouluttamiseen.
Globalisaatiorahasto on perustettu tukemaan ihmisiä, jotka jäävät työttömäksi globalisaation takia. Rahaston tuki on enintään 60 prosenttia. Mukana pitää olla myös kansallista rahaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
