Nuori arvostaa mielekästä työtä ja uralla etenemistä
Tuoreen Nuoret ja työelämä -raportin mukaan nuoret pitävät vapaa-ajan ja työn tasapainoa tärkeänä. Työ ei saa hallita elämää, vaan nuoret haluavat itse hallita työaikoja, työtapaa ja vapaa-ajan määrää.
Menestystä ja uralla etenemistä pidetään lähes yhtä tärkeänä kuin palkkaa. Etenkin tytöt arvostavat sosiaalisia suhteita työssä.
”Sosiaaliset suhteet, työn kiinnostavuus ja mielekkyys ovat tärkeitä”, kertoi tutkimuksen tehneen Fountain Park Oy:n varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi maanantaina.
Maaseutuelinkeinoja näkemykset eivät suosi.
Maanviljelyn, kotieläintalouden ja metsätalouden tulevaisuudennäkymät näyttävät nuorista synkeiltä.
Taloudellisen tiedotustoimiston Nuoret ja ammatinvalinta -tutkimusten mukaan nuoret eivät näe maataloustöissä mahdollisuutta työssä etenemiseen. Palkkakehitys on mielikuvissa heikkoa, eikä työllisyystilannekaan ole kaksinen verrattuna teollisuus- ja palveluyrityksiin ja julkiseen sektoriin.
Mielenkiintoisuudellaankaan maatalous ei nuorten mielikuvissa kilpaile.
Paremmalla tolalla ovat työssä viihtyminen ja työn varmuus: maatalous päihittää molemmissa teollisuusyritykset.
Myöskään yrittäjyys ei nuoria juuri innosta. Yrittäminen on tuttua vain joka toiselle nuorelle.
Nuoret ja työelämä -raportin mukaan noin 40 prosenttia nuorista on sitä mieltä, että voisi perustaa yrityksen tulevaisuudessa. Raportissa on vedetty yhteen vuosien 2009–2011 tutkimuksia, joihin vastasi 6 320 ammatinvalintaikäistä 13–17-vuotiasta.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) korosti tilaisuudessa, että Suomessa on iso määrä yrityksiä, joille ei ole näköpiirissä jatkajaa.
”Tämä on nuorille positiivinen mahdollisuus tarttua yrittämiseen.”
Ihalainen myös vakuutti, että nuorten yhteiskuntatakuuta viedään nyt tosissaan eteenpäin.
”Idea on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja kolmikymppiselle opintonsa päättäneelle varmistetaan joko koulutuspaikka, työpaikka, harjoittelupaikka, työpajapaikka tai kuntouttava työ”, ministeri sanoi.
Esimerkiksi useamman yrityksen oppisopimuskoulutus tuo myös pk-yrityksille uusia mahdollisuuksia.
Maatalouden työpaikat ovat keikkuneet nuorten kiinnostuslistan häntäpäässä siitä lähtien, kun Nuorisotutkimukset aloitettiin vuonna 2006.
Vain kahdeksan prosenttia nuorista vastasi 2009 ottavansa varmasti vastaan alan työpaikan, jos sellaista tarjottaisiin. Jopa 43 prosenttia sanoisi ei.
Käytännön työ kuitenkin muuttaa ajatuksia. Koulujen työelämään tutustumisjakson (tet) maatalousalalla tehneistä jo kolmasosa ottaisi työpaikan varmasti. Joka viides kieltäytyisi.
Tet-harjoittelu onkin nuorille toiseksi tärkein tiedonlähde työelämästä.
Maatalouden parissa tet-jakson on vuoden 2010 tutkimuksen mukaan tehnyt 13 prosenttia vastaajista. Kun kesätyöt lasketaan mukaan, vain reilut viisi prosenttia on kokeillut alan töitä.
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
