Sikayrittäjien Berg: vaikuttakaa kuntapäättäjiin
Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg kehotti sikatilallisia vaikuttamaan kuntapäättäjiin, jotta lihan kotimaisuus saisi huomion julkisissa hankinnoissa.IKAALINEN (MT) ”Vetoan kaikkiin sikayrittäjiin ja yhteistyökumppaneihin, kysykää kunnallisvaaliehdokkailta julkisten hankintojen kilpailutuksesta”, kehotti Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg .
”Siinä vaiheessa on myöhäistä, kun on kilpailutettu ja päiväkodeissa ja sairaaloissa syödään tanskalaista ja brasilialaista lihaa”, hän jatkoi. Berg puhui Atrian ja Sikayrittäjien sikaseminaarissa Ikaalisissa.
Kotimaisuuden lisäksi Berg korosti viestinnän merkitystä sikataloudelle. Seminaariin oli kutsuttu sika-alaan perehtynyt toimittaja Elina Lappalainen.
Lappalainen kirjoitti viime vuonna Helsingin Sanomiin juttusarjan siantuotannosta. Sikayrittäjät myönsi lehdelle Vuoden sikateko 2011 -tunnustuspalkinnon kesällä.
”Kutsu tänne on hyvä osoitus siitä, että sika-ala on valmis vuoropuheluun kuluttajien kanssa”, Lappalainen tervehti yleisöä.
”Teillä on myös paljon tehtävää. Kasvatatte älykkäitä ja uteliaita eläimiä, pitäkää niistä hyvä huoli.”
Viikko sitten julkaistussa kirjassaan ”Syötäväksi kasvatetut” Lappalainen esittää muun muassa lihalle laatumerkkiä, joka takaisi sioille tavanomaista paremmat olot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
