Karstula vähentää jo lomittajia
Karstulan kunta aikoo vähentää maatalouslomittajia ensimmäisenä maassa sillä perusteella, että hallitus on karsimassa kolmanneksen lomituspalveluista.
Kunnanhallitus päätti alkuviikosta käynnistää yhteistoimintamenettelyn (yt). Se koskee lomituspalvelukeskuksen koko henkilöstöä.
”Valmistelut on pakko käynnistää jo tässä vaiheessa”, kunnanjohtaja Eino Nissinen sanoo.
Maan hallitus karsii lomituspalveluista. Lakiluonnos ja leikkauslista on jo julkistettu.
Vuosiloman ja sijaisavun määritelmät muuttuvat. Pienet tilat menettävät lomaoikeutensa.
Muutokset aiotaan saattaa voimaan ensi vuoden alusta.
Lomitushenkilöstöllä on puolen vuoden irtisanomisaika. Yt-neuvottelut kestävät kuusi viikkoa.
”Muutosten aikataulut ovat järjettömiä toimeenpanijalle”, Nissinen moittii.
Karstulassa karsinta merkitsee toteutuessaan suoraan kolmanneksen vähennystä 90 lomittajan sekä hallinnon väen työpaikkoihin.
Paikallisyksikössä lomituspalvelujen kysyntä on viime vuosina vähentynyt, joten niiden järjestäminen pohditaan uudelleen.
”Karjatilat vähenevät kymmenen prosenttia tänä vuonna.”
Kunnanhallitus antoi maaseutujaostolle tehtäväksi arvioida jatkoa. Lomituspalvelujen järjestämisestä kunta sopii Melan kanssa. Irtisanominen kestäisi ensi vuoden.
Karstulassa ei sulateta, että Mela ohjeistaa myöhään lain toimeenpanijoita. Silti se perii järjestäjäkunnalta lomitusrahoja takaisin, jos se tulkitsee pykäliä väärin.
”Kunta ei voi ottaa sadan tuhannen euron riskiä veronmaksajille. Maatiloja haluamme palvella hyvin”, Nissinen sanoo.
Karstula järjestää viljelijöiden lomituspalveluja omassa kunnassa sekä seitsemässä muussa: Kannonkoskella, Kinnulassa, Kivijärvellä, Kyyjärvellä, Pihtiputaalla, Saarijärvellä ja Viitasaarella.
Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
