Harkimon ja Jungnerin liikkeellä jo 7 400 osallistujaa
Ensimmäinen verkkokeskustelu järjestetään ensi viikolla. Aiheita on kaksi, mutta niitä ei ole vielä päätetty.
Mikael Jungner on Liike Nytin toinen keulakuva. Hänellä ei kuitenkaan ole titteliä liikkeessä. Kuva: Liike NytViime päivien mediamylly on tuottanut Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin Liike Nyt -aloitteelle 7 400 osallistujaa.
"He ovat ihmisiä, jotka ovat antaneet tietonsa ja ovat mukana keskustelussa", Jungner sanoo.
Ensimmäinen verkkokeskustelu järjestetään ensi viikolla. Asiantuntijat alustavat kirjoituksilla kahdesta aiheesta, sitten keskustellaan ja lopuksi äänestetään.
Aiheita ei ole vielä valittu. Ne päätetään myös ensi viikolla.
Jungnerin mielestä 7 400 on iso määrä ihmisiä.
"Odotuksia meillä ei ollut. Itse ajattelin, että enemmän kuin satoja tarvitaan, jotta keskustelua syntyy."
Hän myöntää, että toimintakulttuuria pitää vielä opetella. Keskustelua pitää häiriköiden varalta tarkkailla ja pitää huoli, että se menee eteenpäin.
Liike Nytiä pyörittää seitsemän henkilöä. Titteli on ainoastaan Harkimolla, hän on puheenjohtaja.
Lisäksi on verkkokeskustelijoita aktiivisempia jäseniä. Jungner arvelee, että toiminta laajenee verkkotoiminnasta.
Liike aikoo tutustua muihin vastaaviin Euroopassa.
"Tutustumme myös Italian Viiden Tähden -liikkeeseen, mutta tietääkseni ei tapaamisia sovittu", Jungner sanoo.
Yhteistyötä viritellään myös Suomessa. Kumppaneita Jungner ei vielä paljastanut.
Lue myös:
Hjallis Harkimo perusti uuden poliittisen liikkeen - mukana muun muassa Tuomas Enbuske
Mikael Jungerin mielestä puolueiden pitäisi korjata itsensä: ”Se muuttaisi kaiken”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
