Moni verottajan valvoma holding-yhtiö arvostaa omistamansa osakkeet liian arvokkaaksi − tavoitteena minimoida verot
Järjestely on tyypillinen erityisesti yrittäjävetoisissa yrityksissä toimialasta riippumatta.
Verohallinto on valvonut holding-yhtiöiden osakevaihtoja vuosien ajan, mutta tehostetun valvonnan se aloitti toissa vuoden alussa. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.Joka kuudes verottajan valvoma holding-yhtiö arvostaa omistamansa osakkeet liian arvokkaaksi minimoidakseen omistajiensa osinkoverotuksen, kertoo Verohallinto. Sen mukaan järjestely on tyypillinen erityisesti yrittäjävetoisissa yrityksissä toimialasta riippumatta.
Verohallinto kertoo, että sen havaintojen mukaan holding-yhtiöt pyrkivät määrittelemään omistamiensa osakkeiden arvon tarkoituksella todellisuutta korkeammaksi. Tämä kasvattaa yhtiön nettovarallisuutta. Mitä suurempi nettovarallisuus yhtiöllä on, sitä enemmän omistajat voivat nostaa siitä osinkoja, jotka ovat kevyemmin verotettuja kuin tavanomaiset pääomatulot.
Ohjaus- ja valvontajohtaja Sanna Savolainen Verohallinnosta kertoo, että osakkeensa keinotekoisesti liian korkeaksi arvostavien yhtiöiden määrä on ollut hienoisessa kasvussa.
”Verovuonna 2023 tarkempaan valvontaan nousi noin 230 osakevaihdon tehnyttä yhtiötä. Niistä 15 prosentissa eli joka kuudennessa Verohallinnon käsitys hankitun yhtiön käyvästä arvosta poikkesi yhtiön itse käyttämästä arvostuksesta. Vuonna 2022 vastaava määrä oli 12 prosenttia”, Savolainen sanoo tiedotteessa.
”Verovuonna 2023 Verohallinnon ja yhtiöiden itsensä tekemien arvostusten euromääräinen ero oli yhteensä noin 25 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2022 oli 15 miljoonaa. Suurin yksittäinen poikkeama vuonna 2023 oli 4,5 miljoonaa euroa.”
Verohallinnon mukaan tyypillisin syy eroon on se, että yhtiön johdolla on liian optimistinen käsitys yhtiön liiketoiminnan kehittymisestä, arvonnoususta sekä tulo- ja kulurakenteesta tulevaisuudessa. Yhtiöt esimerkiksi saattavat myös tarkoitushakuisesti arvioida osakkeen arvon sellaisten tilikausien perusteella, jotka antavat parhaan lopputuloksen.
Verohallinto on valvonut holding-yhtiöiden osakevaihtoja vuosien ajan, mutta tehostetun valvonnan se aloitti toissa vuoden alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
