Lokakuun lämpötilat laidasta toiseen
Lokakuun lopulla säätä hallitsi lämpötilojen muuttuminen äärilaidasta toiseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan koko lokakuun keskilämpötila oli kuitenkin suuressa osassa maata melko tavanomainen tai hieman keskimääräistä alhaisempi.
Lämpötilat olivat vuodenaikaan nähden paikoin poikkeuksellisen kylmissä lukemissa lokakuun 22.–23. päivän tienoilla.
Sää lauhtui nopeasti. 28. päivä lämpötilat nousivat etenkin maan etelä- ja keskiosassa vuodenaikaan nähden yleisesti poikkeuksellisen korkeisiin lukemiin. Porin rautatieasemalla mitattiin +14,6 astetta.
Lokakuu oli maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa keskilämpötiloiltaan melko tavanomainen, muualla maassa se oli tavanomaista viileämpi.
Kylmintä pitkän ajan keskiarvoon nähden oli Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa, jossa lokakuu oli 2–3 astetta keskimääräistä kylmempi.
Maan eteläosassa ja Lapissa satoi lokakuussa monin paikoin harvinaisen vähän. Kuukauden sademäärä jäi laajalti alle puoleen tavanomaisesta.
Sen sijaan maan keskivaiheilla satoi tavanomaista enemmän, etenkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä sademäärä oli noin 1,5-kertainen pitkän ajan keskiarvoon nähden. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
