Kainuussa uusia koronatartuntoja – Kuhmon lisäksi Kajaanissa ja Sotkamossa
Helsingissä joukkoaltistus peruskoulussa, Turku aloittaa testaukset satamassa.
Pandemia-vastaanotto Kuhmon terveysasemalla ohjeistaa kävijöitä turvalliseen asiointiin. Kuva: LEHTIKUVA / Kimmo RautmaaKuhmossa viime perjantaina ilmenneestä laajasta korona-altistuksesta on vahvistettu uusia tartuntoja, Kainuun sote kertoo. Perjantaihin mennessä on löytynyt yhteensä 24 tartuntaa, joista 22 on Kuhmossa, yksi Sotkamossa ja yksi Kajaanissa.
Torstai-iltana saatiin positiivinen testitulos myös Kuhmon kotihoidon työntekijältä. Oireeton työntekijä on ollut töissä vielä keskiviikkona ja käyttänyt asianmukaisesti suojaimia. Tiedotteen mukaan on epätodennäköistä, että merkittäviä altistumisia olisi tapahtunut. Kaikki mahdollisesti altistuneet työntekijät ja asiakkaat testataan perjantaina, ja vastaukset saadaan saman päivän aikana.
Helsingissä kaikkiaan 139 koululaista ja henkilökuntaan kuuluvaa on altistunut koronatartunnalle Kannelmäen peruskoulussa. Altistuneita oppilaita on 118 ja henkilökunnan jäseniä 21, kertoo Helsingin kaupunki.
Osa koulun 5.–9.-luokkalaisista vuorottelee ensi viikon lähi- ja etäopetuksen välillä. Lähiopetukseen jäävät 1.–4.-luokkalaiset sekä erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaat ja suurin osa 5.–9.-luokkalaisista.
Poikkeusjärjestelyt koskevat koulun toimipistettä Runonlaulajantiellä, tiedotteessa kerrotaan.
Etäopetuksessa olevat oppilaat ruokailevat koululla porrastetun aikataulun mukaisesti. Koulu toimittaa huoltajille tarkemmat ohjeet Wilman kautta.
Turun kaupunki testaa ensi viikolla pilottikokeilla satamaan perustettavien terveysneuvontapisteiden toimintaa, kaupunginjohtaja Minna Arve kertoi tiedotustilaisuudessa.
Pisteillä tarjotaan koronavirustestiä Ruotsista tuleville matkustajille, ja he saavat ohjeistuksen omaehtoisesta karanteenista. Pilotti toteutetaan maanantaina Viking Linen ja tiistaina Tallink Siljan terminaalissa.
Kansimatkustajille ja autokannen kautta saapuville perustetaan erilliset neuvontapisteet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
