
Sää vuodenaikaan nähden hyvin lauhaa
Etenkin loppuviikolla sää on harvinaisen lauhaa. Merkittävää lumien sulamista ei ole kuitenkaan odotettavissa, lähinnä länsirannikon tuntumassa ja maan lounaisosassa lumet saattavat käydä vähiin viikon edetessä.
Viikonloppuna lämpötila pysyttelee etelässä vielä vähän nollan yläpuolella, pohjoisessa on heikkoa pakkasta.Tänään tiistaina suuressa osassa maata on poutaa ja melko pilvistä, lähinnä etelässä ja lännessä tulee joitain vesikuuroja. Lämpötila on suuressa osassa maata nollan yläpuolella. Keskiviikkoyönä sää selkenee ja koko maassa on pakkasta. Keskiviikkona päivällä pilvisyys alkaa vähitellen lisääntyä ja illan aikana maan keski- ja pohjoisosan ylittää hajanainen sadealue, Lapissa lunta kertyy muutama sentti.
Loppuviikolla sää on hyvin lauhaa, mutta myös melko aurinkoista. Lämpötila kohoaa koko maassa plussan puolelle, lännessä ylimmillään jopa 7–8 plusasteeseen.
Viikonloppuna lämpötila pysyttelee etelässä vielä vähän nollan yläpuolella, pohjoisessa on heikkoa pakkasta. Sateet ovat vähäisiä. Ensi viikolla on merkkejä sään kylmenemisestä, mutta ennuste on vielä epävarma.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
