Israel on kehottanut kansalaisiaan poistumaan välittömästi Egyptistä ja Jordaniasta – ensimmäiset humanitaarista apua kuljettavat rekat ovat päässeet Egyptistä Gazaan
CNN:n mukaan raja suljettiin sen jälkeen, kun 20 rekkaa oli ylittänyt sen.
BBC:n mukaan Israel salli rekkojen toimittavan Gazaan ruokaa, vettä ja lääkkeitä, mutta ei polttoaineita. LEHTIKUVA/AFP.Ensimmäiset humanitaarista apua kuljettavat rekat ylittivät Rafahin rajanylityspaikan lauantaina aamupäivällä Egyptistä Gazaan, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP, uutiskanava CNN ja yleisradioyhtiö BBC.
CNN:n mukaan raja suljettiin sen jälkeen, kun 20 rekkaa oli ylittänyt sen. Myös brittilehti Guardian kertoo avustusviranomaisilta saamiinsa tietoihin nojaten, että rajan yli päästettiin 20 rekkaa, jotka kuljettivat sodan runtelemalle Gazan kaistalle humanitaarista apua Yhdysvaltojen, Israelin ja Egyptin tekemän järjestelyn mukaisesti. BBC:n mukaan Israel salli rekkojen toimittavan Gazaan ruokaa, vettä ja lääkkeitä, mutta ei polttoaineita.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vaati tällä viikolla Israeliin tekemällään vierailulla, että avustusrekkoja päästetään rajan yli. Hän sanoi, että ensimmäiset 20 rekkaa ovat testi avun jakamisen järjestämiseksi ilman, että äärijärjestö Hamas hyötyy siitä. Biden varoitti, että jos Gazaa hallitseva Hamas ei anna avustusten mennä läpi tai takavarikoi ne, avustukset loppuvat.
WHO vaatii avustustyöntekijöiden suojelua
Maailman terveysjärjestö WHO kertoi viestipalvelu X:ssä (entisessä Twitterissä), että tänään Gazaan toimitetuissa tarvikkeissa oli muun muassa lääkkeitä kroonisiin sairauksiin 1 500 ihmiselle sekä välttämättömiä peruslääkkeitä 300 000:lle ihmiselle kolmen kuukauden ajaksi. Järjestö kertoi tekevänsä yhteistyötä Egyptin ja palestiinalaisalueilla toimivan Punaisen Puolikuun kanssa varmistaakseen, että tarvikkeet kulkevat sairaaloihin.
WHO:n mukaan Egyptin al-Arishin kaupunkiin on saapunut lentokone, joka on kuljettanut Yhdistyneistä arabiemiirikunnista muun muassa kirurgisia välineitä, telttoja ja vesisäiliöitä. Myöhemmin tänään kaupunkiin on tarkoitus laskeutua toinen kone, joka tuo mukanaan myös antibiootteja ja desinfiointiaineita.
”Gazaan tarkoitettuja toimituksia odotetaan laskeutuvan Egyptiin lisää lähipäivinä, ja siksi WHO vaatii jatkuvaa ja keskeytymätöntä humanitaarista pääsyä Rafahin rajanylityspaikan kautta”, järjestö kirjoittaa.
YK:n alainen maailman ruokaohjelma puolestaan kertoi, että heidän kolme rekkaansa Gazaan sisälsivät 60 tonnia ruokaa, kuten tonnikalasäilykkeitä, vehnäjauhoja, pastaa ja säilykepapuja.
YK: Seuraava kuljetus maanantaina
YK:n hätäavun koordinaattorin Martin Griffithsin mukaan Gazan humanitaarinen tilanne on saavuttanut katastrofaaliset mittasuhteet. Tänään Gazaan vietiin humanitaarista apua ensimmäistä kertaa sitten sodan alkamisen kaksi viikkoa sitten.
Griffiths julkaisi lausunnon tämänpäiväisistä kuljetuksista.
”Tämä ensimmäinen saattue ei saa olla viimeinen”, hän kirjoitti X:ssä lausuntonsa saatteena.
”Ihmiset Gazassa ovat kärsineet vuosikymmeniä. Kansainvälinen yhteisö ei voi jatkaa heidän pettämistään”, hän sanoi.
Guardianin mukaan seuraava humanitaarisen avun kuljetus rajan yli Gazaan on suunniteltu vasta maanantaille. Lehden mukaan YK yrittää myös neuvotella humanitaarisen avun toimituksiin mukaan polttoainetta, sillä se on välttämätöntä sairaaloiden generaattoreille sekä Gazan vesijärjestelmälle. AFP:n mukaan Israel on huolissaan siitä, että Hamas käyttäisi Gazaan vietyä polttoainetta räjähdysten tai aseiden valmistamiseen.
Guterres: Nämä rekat ovat elinehto
Israel on pommittanut Gazaa sen jälkeen, kun Gazaa hallitseva äärijärjestö Hamas teki yllätyshyökkäyksen Israeliin kaksi viikkoa sitten. Israel on julistanut Gazaan täydellisen piirityksen ja katkaissut veden, sähkön, polttoaineen ja ruoan toimitukset alueelle.
AFP:n mukaan humanitaarista apua on tuotu Rafahin rajanylityspaikalle Egyptin puolelle jo päivien ajan, mutta ensimmäiset kuljetukset Gazaan saatiin rajan yli vasta tänään. Rafahin rajanylityspaikka on Gazaan ainoa reitti, jota Israel ei kontrolloi.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vieraili perjantaina rajanylityspaikalla Egyptin puolella.
”Nämä rekat eivät ole vain rekkoja, ne ovat elinehto. Ne ovat ero elämän ja kuoleman välillä todella monille ihmisille Gazassa”, hän sanoi.
Israel kehotti kansalaisiaan poistumaan Egyptistä ja Jordaniasta
Israel on kehottanut kansalaisiaan poistumaan välittömästi Egyptistä ja Jordaniasta. Syynä on Israelin kansallisen turvallisuusneuvoston mukaan alueellisten jännitteiden kärjistyminen Gazan tilanteen vuoksi.
Aiemmin tällä viikolla Israel kutsui diplomaattinsa pois Turkista varotoimenpiteenä. Myös kansalaisia on pyydetty poistumaan Turkista.
Eri puolilla Lähi-itää on viime päivinä järjestetty useita päiviä kestäneitä mielenosoituksia Israelin Gazan kaistan pommituksia vastaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

