KOULUPÄIVÄKIRJA Koulun ovi
Millaiset ovat olleet muutokset koulussa sodanjälkeisenä aikana?
Itse asiassa käännähdykset huomaa koulun ovesta. Teenpä katsauksen: aloitin kansakoulun pienellä kyläkoululla. Miesopettaja oli rintamamies, naisopettaja lotta. Kyllä sen tunsi tunnelmassa, järjestys oli kuin kasarmialueella, jo pihalla moni otti hatun päästä.
Ensimmäisten opettajavuosieni kansakouluntarkastaja oli rintamaupseeri ja sotainvalidi. Suuri koulu otti asennon kuin ohimarssissa tarkastajan tullessa kouluun.
Myös nuoren opettajan kollegat olivat lottia ja rintamajermuja. Olisittepa nähneet lottaopettajan käden liikkeet, kun hän johti alaluokkien laulutuntia ja Sibeliuksen Jääkärimarssia: Syvä iskumme on, viha voittamaton, meill’ armoa ei kotimaata …
Tuli peruskoulu-uudistus. Opettajakunta naisistui. Kun naisopettajat kävivät välillä äitiyslomilla, he toivat kuin huomaamattomasti kouluun yhteisöllisyyttä ja perhekeskeisyyttä. Vanhemmat alkoivat olla kiinnostuneita koulusta ja siitä, mitä siellä tapahtuu. Mutta tilaa ei ollut kuin joulu- ja kevätjuhlien penkeissä. Eikä opettajahuoneiden tai kanslioiden ovia niin vain koputeltu.
Meillä on avoin koulu. On taattu, että jokainen asiallisesti haluava voi mennä kuulostelemaan oppitunnille, mitä koulussa opetetaan ja miten. Mutta ei se käytännössä ole toiminut. Eivät opettajatkaan ole olleet innostuneita ottamaan vieraita tunneilleen.
Miten koulusta kiinnostuneet vanhemmat voisivat asioida koululla niin kuin missä muussakin tilassa – kuten pankissa, virastossa tai vanhainkodissa? Nähdä, miten koulu toimii, mitä minun lapseni kokee koulupäivänä.
Ehdotin, että jokaisella koululla, ainakin isoimmilla, tulisi olla vanhempainhuone, jonne vanhemmat voisivat tulla – ilman, että ottaisivat hatun pois päästä – seuraamaan lastensa koulunkäyntiä. Samalla vanhempainhuone olisi yhdysside kodin ja koulun välillä. Jotkut kouluhallinnon vastaavat ottivatkin ehdotuksen myönteisesti vastaan.
Opettajavuosikymmenieni perushavainto, eräänlainen jumallause on tämä: Yhteiskunta kävelee koulun ovesta sisään joka päivä, pulpettiin asti. Olen tuon lauseen kuljettanut myös tämän päiväkirjan sivuille.
Niin, se koulun ovi, tänään? Sisälle tuodaan tavaraa ja ehdotusta, ja sieltä halutaan pois perinnettä, josta kukaan ei ole vastuussa. Oppikirjat pois, tietokoneet sijalle. Netti ja läppäri riittävät. Koulutalot ovat museoita, samoin luokkahuoneet. Pulpetit, ne sitovat liikaa oppilaan haluja. Koulussa ei ole kivaa. Siellä kyllästytään, väsytään. Omia haluja ei voi vapaasti käyttää. Koulussa kaikki on muinaisjäännöstä, josta pitäisi pyrkiä nykyaikaan.
Koulun ovi on tällä hetkellä kuin holli- tai taukotuvassa, se lonksuu kahteen suuntaan. Kaiken kokenut vanha pedagogi kysyy kainosti, miten käy kansansivistyksen. Vastauksia pitäisi juuri nyt kysyä opetusministeriltä, kansliapäälliköltä, opetushallituksen pääjohtajalta ja opettajien ammattijärjestön puheenjohtajalta. Pelkät verotiedot tai palkkakehitys eivät riitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
