Inflaatio kiihtyi euroalueella – EKP jatkaa todennäköisesti koronlaskujaan
Seuraava korkopäätöskokous on luvassa joulukuussa.Kuluttajahinnat nousivat euroalueella lokakuussa 2,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Eurostat. Inflaatio kiihtyi syyskuusta, jolloin se oli 1,7 prosenttia.
Vaikka kuluttajahintojen nousu kiihtyikin lokakuussa syyskuusta, OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen ei usko, että kiihtyminen sotkisi Euroopan keskuspankin EKP:n koronlaskunäkymiä.
Hännikäisen mukaan inflaatio saattaa kiihtyä edelleen marraskuussa, mutta hänen mukaansa kyseessä on tilapäinen, viime vuoden heikoista vertailuluvuista johtuva ilmiö.
”Ennakoimme kokonaisinflaation palaavan ensi vuoden alkupuolella takaisin tavoitetasolle vaisun talouskehityksen jarruttaessa hintakehitystä”, Hännikäinen kirjoittaa sähköpostikommentissaan. EKP:n tavoitetasona on 2,0 prosentin inflaatiovauhti.
Hännikäisen mukaan OP:ssa uskotaan EKP:n jatkavan koronlaskujaan määrätietoisesti. Seuraava korkopäätöskokous on luvassa joulukuussa.
”Ennakoimme EKP:n laskevan rahapolitiikkalinjansa kannalta keskeistä talletuskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä seuraavassa viidessä perättäisessä korkokokouksessa niin, että talletuskorko asettuu ensi vuoden kesäkuussa 2,0 prosenttiin”, Hännikäinen kirjoittaa.
”Euroalueen vaisu talouskuva, hintapaineiden rauhoittuminen ja EKP-jäsenten aiempaa selvemmät vihjeet rahapolitiikan lisäkeventämistarpeesta puoltavat näkemysmuutosta. EKP:n koronlaskusykli tuo euribor-korkoihin jatkossakin laskupainetta”, hän jatkaa.
Asuminen, vesi, sähkö, kaasu ja muut polttoaineet kallistuivat 3,0 prosenttia.
Suomessa kuluttajahinnat nousivat lokakuussa 1,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Tilastokeskuksen mukaan suurin vuosimuutos Suomen kuluttajahinnoissa mitattiin lokakuussa alkoholijuomien ja tupakan pääryhmässä, missä hinnat kallistuivat 5,3 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat kallistuivat samaan aikaan vain 0,2 prosenttia.
Asuminen, vesi, sähkö, kaasu ja muut polttoaineet kallistuivat 3,0 prosenttia.
Kuluttajahintojen nousuvauhti kiihtyi Suomessa lokakuussa selvästi, sillä syyskuussa kuluttajahinnat kallistuivat vuodentakaisesta vain 0,9 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

