Suomen merialueella on tänä kesänä laajojen sinileväkukintojen riski, arvioi Syke
Riski on suuri kaikkialla muualla paitsi Perämerellä riski on vähäinen.
Syken mukaan sinileväkukintojen huippu ajoittuu Suomen merialueella yleensä heinäkuun lopulle ja elokuun alkuun. Kuva on Lauttasaaren uimarannalta viime vuoden heinäkuulta. Kuva: LEHTIKUVA / Anni ÅgrenSuomen merialueella on laajojen sinileväkukintojen riski, sillä Itämeren ravinnetilanne on sinilevälle suotuisa, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).
Syken mukaan sinilevälauttojen muodostumisriski on kesällä huomattava Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, eteläisellä Selkämerellä ja suurimmassa osassa Saaristomerta. Perämerellä riski on vähäinen. Riskin toteutumisen ratkaisevat kesän sääolot.
Sinilevä viihtyy lämpimässä vedessä ja tarvitsee kasvuunsa runsaasti valoa. Runsas leväkukinta vaatii parin viikon suotuisia olosuhteita.
Syken mukaan sinileväkukintojen huippu ajoittuu Suomen merialueella yleensä heinäkuun lopulle ja elokuun alkuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




