Timo Vornanen kosketteli ja halaili työtoveria poliisien illanvietossa – sai kirjallisen huomautuksen vuonna 2016
Vuonna 2020 Vornanen sai esimieheltään palautetta siitä, että hän esiintyi poliisin virkapuvussa Joensuussa perussuomalaisten teltan luona ja hänestä julkaistiin myös kuva Facebookissa.
Poliisitaustainen kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) sai vuonna 2020 esimieheltään palautetta esiinnyttyään poliisin virkapuvussa perussuomalaisten teltan luona. Lehtikuva / Markku Ulander.Poliisitaustainen kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) sai vuonna 2016 kirjallisen huomautuksen poliisille sopimattomasta käyttäytymisestä. Hän työskenteli Itä-Suomen poliisilaitoksella.
Huomautuksen mukaan Vornanen oli kenttäryhmän illanvietossa kosketellut ja halaillut henkilöä, joka ei pitänyt käyttäytymistä hyväksyttävänä. Myöhemmin samana iltana ravintolassa Vornanen oli vienyt kätensä henkilön nivusalueelle.
Tilanteen nähnyt poliisi otti asian puheeksi Vornasen kanssa, minkä jälkeen Vornanen poistui ravintolasta. Lähentelyn kohteeksi joutunut palasi itkuisena muun seurueen luokse ravintolan pöytään.
Vornanen kertoi huomautusta edeltäneessä kuulemisessa, että hän oli illanvietossa suudellut toista seurueen jäsentä ja puristanut tämän pakaraa.
Huomautukseen johtaneet tapahtumat ajoittuvat heinäkuuhun 2015.
”Vornasen on katsottava toimineen (...) valtion virkamiehelle ja poliisimiehelle kuuluvien käyttäytymisvelvoitteiden vastaisesti”, huomautuksessa todetaan.
Huomautuksesta ilmenee, että asiaa käsiteltiin poliisilaitoksella siten, että lähentelyn kohteeksi joutunut ilmaisi olevansa tyytyväinen työyhteisön tukeen.
Kirjallinen ohjaus ei tarkoita, että henkilö olisi syyllistynyt virkavirheeseen.
Vuonna 2020 Vornanen sai esimieheltään palautetta siitä, että hän esiintyi poliisin virkapuvussa Joensuussa perussuomalaisten teltan luona ja hänestä julkaistiin myös kuva Facebookissa.
Vornanen oli joulukuussa 2019 poliisin virkatehtävissä valvomassa järjestystä Joensuun joulumarkkinoilla. Valokuvassa hän poseeraa kahden paikallisen perussuomalaisen välissä virkapuku yllään. Kuvassa oli näkyvästi esillä avotelttarakennelma, jossa oli myös puolueen tunnus.
Kuvan julkaisemisen jälkeen Itä-Suomen poliisilaitokselle tuli yleisöpalautetta, jossa Vornasen toimintaa arvosteltiin. Vornanen sai esimiehiltään kirjallisen ohjauksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt kieltäytyä valokuvan ottamisesta. Kirjallinen ohjaus ei tarkoita, että henkilö olisi syyllistynyt virkavirheeseen.
”Osallistuminen poliisin virkapuvussa ja virka-aikana valokuvan ottamiseen Joensuun Perussuomalaisten teltan edessä ja siinä yhteydessä niin sanottu peukuttaminen Joensuun Perussuomalaisten toimihenkilöiden kanssa on voinut olla omiaan ainakin jossain määrin heikentämään poliisin puolueettomuutta ja siten myös vaarantamaan poliisia kohtaan tunnettua luottamusta”, muotoillaan ohjauskirjeessä.
”Asia ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.” Ohjauskirje Timo Vornaselle
Kirjeen ovat allekirjoittaneet Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisilakimies Ilkka Jukarainen ja Itä-Suomen silloinen poliisipäällikkö Mikko Masalin. Ohjaus on annettu maaliskuussa 2020.
”Asia ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin kuin siihen, että edellä lausuttu saatetaan vanhempi konstaapeli Timo Vornaselle tiedoksi ja vastaisen varalle huomioon otettavaksi”, todetaan ohjauskirjeessä.
Vornanen kertoi asian käsittelyn yhteydessä, että kuvassa mukana olleet miehet olivat hänen tuttaviaan ja että hän pysähtyi juttelemaan heidän kanssaan. Tapaamisen päätteeksi miehet pyysivät Vornasta mukaan valokuvaan, eikä Vornanen nähnyt syytä kieltäytyä.
Poliisilakimies Ilkka Jukarainen kertoo STT:lle, että kirjallisia ohjauksia yksittäisille poliiseille annetaan Itä-Suomen poliisilaitoksella muutamia vuosittain. Hän painottaa, että kyseessä ei ole huomautus tai varoitus eikä virkamiesoikeudellinen toimi.
”Työnantaja on kiinnittänyt huomiota ja katsonut, että olisi pitänyt toimia toisin. Kyseessä on näkemys siitä, miten olisi pitänyt toimia”, sanoo Jukarainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










