Itä-Suomen poliisi: Ei ole mahdollista, että virka-asetta ei palautettaisi virkavapaalle jäätäessä
Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen ei ota suoraan kantaa kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) tapaukseen. Hän kuitenkin kertoo yleisellä tasolla, että ei ole mahdollista, että virka-asetta ei palautettaisi virkavapaalle jäätäessä.
Virka-ase, virkamerkki ja avaimet palautetaan aina, kun poliisin virkavapaa kestää yli kolme kuukautta, Itä-Suomen poliisista kerrotaan. Lehtikuva / Emmi Korhonen.Virka-ase, virkamerkki ja avaimet palautetaan aina, kun poliisin virkavapaa kestää yli kolme kuukautta, sanoo STT:lle Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen.
Korhonen ei ota suoraan kantaa kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) tapaukseen. Hän kuitenkin kertoo yleisellä tasolla, että ei ole mahdollista, että virka-asetta ei palautettaisi virkavapaalle jäätäessä.
Ylen viikonloppuna tavoittama Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Samppa Holopainen ei osannut sanoa varmuudella, oliko Vornasen virka-ase palautettu poliisilaitokselle.
Vornasella ei ole tähän mennessä mitään tuomioita rikoksista, kerrotaan Oikeusrekisterikeskuksesta. Oikeusrekisterikeskuksesta kerrotaan STT:lle sähköpostitse, että Vornaseen liittyviä rikos- tai siviiliasioiden ratkaisuja ei ole.
Helsingin poliisin mukaan Vornanen ampui maahan ravintolan ulkopuolella Helsingissä perjantain vastaisena yönä. Ampumista edelsi riitatilanne ravintolassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





