Nyt on paras aika kuunnella kesäyön laulajataitureita
Satakieli on kesäyön kuuluisin laulaja. Sen ei tarvitse höyhenillä koreilla.
Linnustomme virtuoosit ovat äänessä valoisina alkukesän öinä. Kaikkein taitavimmat laulajat voi löytää eteläisen Suomen maatalous- ja kulttuuriympäristöstä. Kuva: Jukka PasonenKesäyön laulajista kuuluisin on satakieli. Sen säe koostuu korkeista äänistä, näppäilyistä, naputuksista, rätinöistä ja trilleistä.
Satakielen laulussa erityisintä ei niinkään ole taito, vaan voima. Tyynenä kesäiltana laulu voi kuulua kilometrin päähän.
Monet lintuharrastajat pitävät viita- ja luhtakerttusta laulajista kaikkein taitavimpina. Etenkin jälkimmäisen laulutaito on häikäisevä.
Viitakerttusen laulutempo on rauhallisen makusteleva, mutta luhtakerttunen kiirehtii hätäillen aiheesta toiseen, kuvailee Linnut-lehden päätoimittaja Jan Södersved.
Näiltä laulajilta eivät aiheet heti lopu: viita- ja luhtakerttusen laulusta voi poimia esimerkiksi västäräkin, tiaisten, pääskyjen, peipon, kivitaskun tai leppälinnun varoitus- ja yhteysääniä. Kotoisten lajien lisäksi linnut matkivat talvehtimisalueiden lintuja.
Lintujen kyvyistä antaa kuvaa belgialaistutkimus, jossa selvitettiin, mitä lajeja luhtakerttuset matkivat. Lintujen laulusta löydettiin yhteensä yli 200 lintulajin ääniä.
Yksittäiset luhtakerttuset matkivat tutkimuksen mukaan keskimäärin 76 lintulajia. Näistä yli puolet oli Afrikan lajeja, loput eurooppalaisia tai tunnistamattomiksi jääneitä. Myös muuttomatkalta linnut poimivat linnunääniä repertoaariinsa.
Aivan pelkkää toisten matkimista näiden lintujen laulu ei ole, sanoo Jan Södersved. Viitakerttusen omaperäistä ainesta ovat korkeat ja kuuluvat hidelidyy-huiluaiheet. Luhtakerttusen laulussa toistuvat käheät titsää-tyyppiset äänet.
Kesäyön laulajiin kuuluvat myös pensas- ja viitasirkkalintu. Ensin mainitun laulua Södersved kuvaa yhtämittaiseksi sirinäksi. Jälkimmäisen laulu muistuttaa puolityhjän tikkuaskin ravistelua.
Sekä sirkkalinnut että viita- ja luhtakerttunen viihtyvät puoliavoimissa ympäristöissä, kuten pusikoissa ja peltojen laidoilla. Viitakerttunen on kerttusista yleisempi ja sen levinneisyysalue ulottuu Oulun korkeudelle. Luhtakerttusia ja sirkkalintuja esiintyy lähinnä maan eteläosissa.
Satakieltä kuulee usein lehtojen ja puistojen reunamissa. Usein lähistöllä on vettä.
Yöllä laulavien lajien ei tarvitse koreilla höyhenpuvulla. Kerttuset, sirkkalinnut ja satakieli ovatkin väritykseltään hyvin vaatimattomia.
Kesäkuun alkupuolen aamuyöt ovat parasta yölaulajien lauluaikaa. Pesinnän aloitettuaan linnut lopettavat laulamisen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
