Tenon parhaat lohivaaput tarinoina
Tuliperse, Sarvijaakko, Parsilankku… Kuvaava nimi ei viehettä pahenna. Ottavista viehemalleista syntyy pikemminkin legendoja, joiden nimiin moni kalamies liittää lähtemättömiä muistoja.
Tenon parhaat lohivaaput on nyt koottu kirjaksi kuvineen ja tarinoineen. Lohivaaput –teos vie lukijansa aikamatkalle kokeneiden Tenon soutajien mukaan.
Kirjan sivuilla ääneen pääsevät muiden muassa Tenon kuuluisimpiin lohimiehiin lukeutuvat Antti Niiles Länsman ja Niiles Antti Porsanger. Suomen päälaen suositun lohijoen parhaita ottipaikkoja käydään läpi miltei metrin tarkkuudella.
Parasta kirjassa ovat tarinat. Niissä mennään välillä viime vuosisadan alkupuolelle - aikaan, jolloin puukalat alkoivat vieheinä vallata tilaa perhoilta.
Historian lisäksi tarinoissa perehdytään vaapun valintaan ja valtavaan määrään siihen vaikuttavia tekijöitä. Kiehtovinta ovat tietysti kuvaukset, kun valinta on onnistunut ja lohi lopulta iskee.
Lohivaaput on kaunis ja huoliteltu teos. Tyyliin sopii ja sen viimeistelee avainlippu-tunnus - kirja on painettu Suomessa ja suomalaiselle paperille.
Jussi Martikainen
Tero Ronkainen ja Matti Kettunen: Lohivaaput. 240 sivua.
Tero Ronkainen Ky.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
