
Öljylämmitystä hillitään Suomessa Norjaa hitaammin
Luopuminen 190 000 öljylämmitystalosta kävisi liian kalliiksi asukkaille ja kansantaloudelle.
Suomessa ei talojen öljylämmitystä aiota kieltää yhtä tiukalla aikataululla kuin Norjassa lähinnä asukkaille koituvien korkeiden kustannusten vuoksi. Kuva: Markku VuorikariNorjan hallitus aikoo kieltää rakennusten lämmittämisen fossiiliöljyllä vuodesta 2020 lähtien. Tilalle hallitus esittää muun muassa sähköä. Norja tuottaa lähes kaiken sähkönsä halvalla vesivoimalla.
Suomessa ei öljylämmityksestä aiota luopua yhtä nopeasti, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo.
Uusiin taloihin ei öljylämmitystä enää rakenneta. Suomen keskipitkässä ilmastosuunnitelmassa valtio aikoo luopua toimitilojensa öljylämmityksestä vuoteen 2025 mennessä ja polttoöljyyn sekoitetaan 10 prosenttia bionestettä. Lisäksi parannetaan energiatehokkuutta ja lisätään puun käyttöä.
Tiilikaisen mukaan yksi syy melko hitaaseen tahtiin on sosiaalinen. Suomessa on 190 000 öljylämmitystaloa eli lähes kaksin verroin Norjaan nähden. ”Niissä asuu usein eläkeläisiä eikä heitä haluta vaatia remontoimaan kotinsa lämmitysmuotoa nopeasti.”
Tavoite on lisätä biopolttoaineen käyttöä 10 prosenttia. Tiilikainen myöntää, että lisäystavoite on varsin maltillinen, mutta se on sama kuin traktoreiden ja muiden työkoneiden biopolttoaineen käyttövaatimus.
”Vaihto biopolttoon nostaa polttoaineen hintaa eikä sitä voi nostaa liiaksi. Joidenkin senttien hinnan nousu litralta on kuitenkin aika vähäistä verrattuna raakaöljyn hinnan heiluntaan.”
”Tärkeää on saada bioöljyn käytössä pää auki, myöhemmin nähdään voiko osuutta lisätä.”
Suomen ilmastostrategiassa on tavoite vähentää öljyn käyttö puoleen nykyisestä 2030 mennessä.
Muita tavoitteita ovat esimerkiksi kivihiilestä luopuminen ja kotimaisuuden kasvattaminen 55 prosenttiin energiasta. Öljytavoitetta on pidetty näistä vaikeimpana saavuttaa.
Öljylämmitteisten pientalojen määrä vähenee vuodessa useilla tuhansilla. Pientaloissa kuluu öljyä 460 miljoonaa litraa vuodessa, mikä on vajaat kaksi prosenttia Suomen kokonaisenergiankulutuksesta. Rahaa pientaloilta öljyyn kuluu suunnilleen kulutuksen verran eli 450 miljoonaa euroa.
Öljy- ja bioalan mukaan öljylämmitys leikkaa sähkön huipputehon tarvetta talvisin kylmimmillä ilmoilla 1 000–2 000 megawattia eli yli kymmenesosan. Se helpottaa oleellisesti sähköntuotannon rakentamis- tai ylläpitotarvetta, sillä huipputehosta on jo nyt pulaa.
Öljylämpötaloissa käytetään paljon puuta ja niihin rakennetaan myös aurinkokeräimiä.
Keskimääräisen 150 neliön öljylämmitystalon öljyn kulutus on 2000-luvun aikana pudonnut 2 900 litrasta 2 300 litraan.
Runsas puolet öljystä käytetään liikenteen polttoaineina. Rakennusten lämmityksen osuus on seitsemän prosenttia. Kevyen polttoöljyn kokonaiskulutuksesta kolmasosa menee lämmitykseen.
Lvi-yritys Lämpöykkösen liiketoimintajohtajan Pasi Hirvijärven mukaan Norjan aikataulu on katastrofaalinen. ”Nopean muutoksen uhkana on markkinoiden ylikuumeneminen. Alalle ilmestyy joukko toimijoita, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia lämmitysratkaisuja nopeasti ja edullisesti.”
”On myös helppo ennustaa, että moni näistä katoaa, kun tulee kysymyksiä kannattavuus-, takuu- tai vastuuasioista.”
Hirvijärvi seuraisi Ruotsia. ”Siellä toteutettiin vastaava muutos kymmenessä vuodessa, kun lämmitysöljyn veroetu poistettiin. Öljylämmitteiset talot siirtyivät käyttämään pääosin lämpöpumppuja.”
Suomessa polttoöljy on dieselöljyä halvempaa, koska sitä verotetaan vähemmän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

