Uutissuomalainen: Reservin ikäraja on nousemassa
Puolustusministeriö on päättämässä muutoksesta lähiviikkoina.
Nykyisin yläikäraja on upseereilla ja aliupseereilla 60 vuotta ja miehistöllä 50 vuotta. Arkistokuva harjoituksesta. Kuva: Markku VuorikariReservin ikäraja on nousemassa, kertoo Uutissuomalainen. Puolustusministeriö päättää muutoksesta lähiviikkoina.
”Viiden vuoden korotuksesta on ollut puhe. Muutos perustuisi ensisijaisesti Puolustusvoimien tarpeeseen ja reserviläisen vapaaehtoisuuteen”, prikaatikenraali Sami Nurmi vahvistaa Uutissuomalaiselle.
Hän johtaa puolustusministeriön kansallisen puolustuksen yksikköä.
Nykyisin yläikäraja on upseereilla ja aliupseereilla 60 vuotta ja miehistöllä 50 vuotta. Ikärajan nostoa ehdotti asevelvollisuuden kehittämistä pohtinut parlamentaarinen komitea viime marraskuussa.
Lähinnä lainsäädäntösyistä syistä Nurmi ei pidä mahdollisena, että reservin ikärajaa nostettaisiin kaikille yhteisesti. Hänen mukaansa sille ei ole myöskään puolustuksen näkökulmasta tarvetta.
Nurmen mukaan reservin ikärajan nosto voisi koskea esimerkiksi aktiivipalveluksesta reserviin siirtyneitä evp-upseereita, joilla on laajaa osaamista esimerkiksi Puolustusvoimien poikkeus- ja normaaliolojen tehtävistä.
”Ikärajan nosto voisi olla tarkoituksenmukaista myös niille reserviläisille, joilla on erityinen sodan ajan tehtävä, ammattitaito tai erityisosaamista. Tämä koskee upseerien lisäksi miehistöä ja aliupseereja.”
Uutissuomalainen: Reservin ikäraja on nousemassa: "Puhe ollut 5 vuodesta"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






