Kärjekäs keskustelu turhauttaa varsinkin ikääntyneitä – yli puolet suomalaisista ajattelee, että poliittinen keskustelu on muuttunut epäasialliseksi
Kaikista suomalaisista yli puolet on sitä mieltä, että poliittinen keskustelu on epäasiallista ja liian kärjekästä.Yli 64-vuotiaat suomalaiset ovat erityisen vahvasti sitä mieltä, että poliittinen keskustelu on Suomessa epäasiallista ja liian kärjekästä.
Nuoremmat eivät ole keskustelun tasosta yhtä huolestuneita, mutta myös alle 30-vuotiaissa on enemmän niitä, joiden mielestä politiikka on muuttunut liian kärjekkääksi.
MT kysyi tammikuun alussa runsaalta tuhannelta vastaajalta onko poliittinen keskustelu muuttunut Suomessa epäasialliseksi tai liian kärjekkääksi.
Eduskunnan täysistuntokeskustelun sävy nousi puheenaiheeksi jo toissa vuonna, kun muun muassa pitkäaikainen kansanedustaja Tapani Tölli (kesk.) nosti esiin muuttuneen kielenkäytön.
Edellisviikolla valtakunnansyyttäjä Riitta Toiviainen pyysi eduskunnalta suostumusta kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) asettamisesta syytteeseen hänen täysistunnossa käyttämänsä puheenvuoron johdosta.
Poliittisen ilmapiirin kiristyminen on näkynyt varsinkin maahanmuutosta käydyssä keskustelussa, johon myös Mäenpään puheenvuoro liittyi.
Myös muut aiheet kuten ilmastonmuutos, lihansyönti ja sudet ovat herättäneet voimakkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan. Sosiaalisessa mediassa esimerkiksi ammatistaan kertovat tuottajat ovat joutuneet epäasiallisen arvostelun kohteiksi.
Kaikista suomalaisista yli puolet on sitä mieltä, että poliittinen keskustelu on epäasiallista ja liian kärjekästä.
Maaseudulla ja kaupungeissa ajatellaan asiasta melko samalla tavalla. Työttömät ja opiskelijat ovat vähemmän huolissaan keskustelun kärjistymisestä. Akateemisesti koulutetut taas ovat selvästi sitä mieltä, että keskustelu on epäasiallista.
Vasemmistoliiton, SDP:n ja keskustan kannattajista valtaenemmistö pitää keskustelua liian kärjekkäänä.
Perussuomalaisten äänestäjät kysymys jakaa tasan kahtia. Puolet pitää keskustelua epäasiallisena, puolet taas ei.
Tutkimuksen toteutti MT:lle Kantar TNS Agri. Kyselyyn vastasi 1 227 suomalaista tammikuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

