Haluatko pukeutua vastuullisesti? Harkitse hankinta, huolto ja kierrätys tarkkaan
Vaatteen ympäristövaikutukset ja oikea arvo määräytyvät käyttökertojen mukaan.
Asiakkaiden määrä on lisääntynyt ja he tuovat korjattaviksi aiempaa laadukkaampia kenkiä, suutari Mikki Kujanpää Metrosuutarit -liikkeestä Helsingistä kertoo. Hän aloitti suutarina 1980-luvun alussa. Kuva: Sanne KatainenPuuvilla on lannoite- ja vesisyöppö ja vie peltoalaa ruokakasveilta. Merinovillan tuotantoon jalostetut lampaat ovat alttiita loisille, minkä johdosta niiltä leikataan esimerkiksi Australiassa ihoa peräaukon ympäriltä ilman puudutusta. Nahan käsittelyyn voidaan käyttää valtavat määrät huolimattomasti käsiteltyjä kemikaaleja.
Vaatteen vegaanisuuskaan ei takaa eettisyyttä, muistuttaa vaatealan vastuullisuuskouluttaja Outi Pyy Facebookissa.
”Vegaaninen tarkoittaa vain sitä, ettei myytävissä tuotteissa ole käytetty mitään eläinperäistä, eli suurin osa kyseessä olevista tuotteista sisältää erilaisia muoveja. Kuitenkaan tämän eettisen arvomääreen piiriin ei usein mahdu se, että etiikka koskisi myös ihmisiä eli niitä työntekijöitä.”
Kestävien ja eettisten vaatteiden hankinta voi tuntua kalliilta. Ajatus vaatteen hinnasta perustuu kuitenkin usein harhaan: ostohinta kertoo siitä vain vähän.
Vaatteen oikea hinta määräytyy sen käyttökertojen mukaan. Esimerkiksi monen sadan euron talvitakki onkin kertakäyttöistä biletoppia halvempi, jos takki on kylminä kuukausina päällä melkein joka päivä.
Monia kertoja käytettävään vaatteeseen kuluvat luonnonvarat jakaantuvat myös käyttökertojen mukaan ja kuormitus on pieni. Uuden vaatteen hankinnassa aito tarve on siis paras syy.
Erityisesti alennusmyynteihin kannattaa suhtautua kriittisesti, vaateasiantuntija Rinna Saramäki kertoo blogissaan.
”Mahdollinen rahansäästö on pienempi kuin todennäköisyys siihen, että ostaa jotain, mitä ei tarvitse tai missä on jotain vikoja. Alennusmyyntejä järjestetään, koska ne saavat ihmiset ostamaan enemmän. Eniten säästää olemalla ostamatta yhtään mitään.”
Vaatemerkkien ja materiaalien ympäristövaikutuksista löytyy verkosta paljon tietoa. Myös omia mieltymyksiä ja odotuksia kannattaa tarkastella kriittisesti.
Jos solmiot jäävät käyttämättä, jätä ne myös ostamatta. Tietyn kokoisia tavoitevaatteita ei kannata ostaa ennen kuin tavoite on saavutettu. Ihminen ei koskaan ole väärän kokoinen, vika on vaatteessa.
”Vaatekokoni suureni kahdella viime talvena. Koon muutos tapahtui puolen vuoden aikana, joten vaatekaappia on uusittu aika rankalla kädellä. Pidän kropastani ja tiedän että sen voi pukea kauniisti koosta riippumatta”, Pyy kertoo omista kokemuksistaan.
Käytetynkin vaatteen hankinta kannattaa miettiä tarkkaan sen osalta, miten paljon sen huoltaminen kuluttaa luonnonvaroja.
”Vaatteen ympäristövaikutuksesta keskimäärin 30 prosenttia aiheutuu siitä, miten kuluttaja huoltaa vaatetta sen elinaikana”, Pyy muistuttaa.
Itselle epämieluisia mutta hyväkuntoisia vaatteita kannattaa arvostaa, sillä toinen voi löytää niistä lempivaatteensa kirpputorin tai kierrätyskeskuksen kautta.
”Minulla ei mitenkään olisi varaa näihin silkki- ja kashmirvaatteisiin, jos ostaisin aina uutta. Olisi aika lailla kökköpuuvillasekoite- ja akryylilinjaa tällä budjetilla”, Saramäki kertoo.
Loppuun kuluneet vaatteet kierrätetään vastuullisesti.
”Noin puolet keräyksiin päätyvistä käytetyistä vaatteista on todella tahraisia, sekoitekuituja tai sisältävät elastaania. Silloin ne yleensä päätyvät Euroopassa hyödyntämisen sijaan bulkkina myytyinä kehitysmaihin, mikä ei ole kestävää kierrätystä”, Pyy kuvailee.
Jos kierrätyskohteesta ei ole näiden vaatteiden osalta varma, ne kannattaa laittaa poltettavaan sekajätteeseen.
Lisätietoa: rinnasaramäki.wordpress.com ja outilespyy.com
Huolla, vältä pesua
Monet vaatteet kuluvat pesussa. Kannattaa suosia tahranpoistoa. Vaatteita voi raikastaa tuulettamisen lisäksi pakastimessa.
Vartaloa tiukasti myötäilevä vaate imee itseensä helpommin hikeä, ihon rasvaa ja kosmetiikkaa kuin väljä. Varsinkin huonolaatuinen, lyhytkuituinen vaalea puuvilla tahraantuu helposti.
Puuvilla kestää korkeita pesulämpötiloja, mutta sekoitekuidut on pestävä niiden herkimmän kuidun, kuten elastaanin, mukaan.
Villa hylkii likaa luontaisesti ja useimmiten tuuletus riittää.
Huuhteluaineen sijaan kannattaa käyttää etikkaa, joka kirkastaa värit, tuhoaa epämiellyttäviä hajuja ja poistaa pyykkikoneesta pesuainejäämiä.
Nahkan rasvaaminen pidentää kenkien ja laukkujen käyttöikää. Ne kannattaa korjauttaa suutarilla.
Ompelija auttaa vaatteiden muokkauksessa ja korjaamisessa. Esimerkiksi talvitakin vuorin voi vaihtaa.
Lue lisää:
Video: Outi Pyy näyttää, kuinka teet itse nestemäisen pyykinpesuaineen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
