Suomi ei kaipaa energian täyskäännöstä
Ilkka Hyttinen jatkaa keskustelua (MT 7.8.) Suomen energiataloudesta. Voimakassävyinen kirjoitus kaipaa vastauksen.
Tuuli-, aurinko- ja aaltovoima
kehittyvät ja tulevat entistä edullisemmiksi, ja koko maailman kannalta on hyvä niin. Myös suomalaiset energiayhtiöt osallistuvat tähän kehitystyöhön. Suomalaisen energiasektorin vahvuus on vanhastaan monipuolisuus. Ei tukeuduta yksinomaan johonkin energianlähteeseen muun muassa sähkön tai kaukolämmön tuotannossa.
Suomi on edelleen EU:n
kolmonen uusiutuvan energian
hyödyntäjänä ja selvästi
matkalla kohti vuodelle 2020 asetettua tavoitetta – ja ylikin sen.
Hyttinen nosti myönteisiksi esimerkeiksi muun muassa Britannian, Ranskan ja Alankomaat. Ristiriitaista kyllä nämä maat eivät ole EU:n komission kesäkuussa julkistaman uusiutuvan energian edistymisraportin mukaan saavuttamassa 2020-tavoitteittaan, jotka ovat paljon pienempiä kuin Suomen.
Toisin kuin Hyttinen väittää,
en ole moittinut ketään viherpiipertäjäksi. Uusiutuvaa energiaa tarvitaan lisää ja paljon, mielellään kohtuulliseen hintaan ja toimitusvarmasti.
Muuten, Hyttisen alkuperäisessä kirjoituksessaan (20.7.) Suomeen kaipaamissa älyverkoissa olemme jo koko maailman ykkönen. Älyverkon ydin on älykäs mittaus, joka mahdollistaa kulutuksen ja tuotannon sekä niiden ajoituksen oikeudenmukaisen palkitsemisen. Etäluettava mittaus on otettu tuntitasolla käyttöön lähes kaikille Suomessa ensimmäisenä maailmassa.
Nyt vain insinöörit ja muut kehittämään älykkäitä sovelluksia vaikka kulutuksen ohjaukseen, jotta edulliset tuulivoimapiikit saadaan hyödynnettyä.
Pekka Salomaa
johtaja
Energiateollisuus ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
