Yliö: Historian lehdet havisevat Naton maavoimien johtoportaan sijoittuessa päämajakaupunki Mikkeliin – silti päätöksen perustana on tarkoituksenmukaisuus

Mikkeli on ollut itsenäisyytemme sodan ja rauhan vuosikymmeninä yksi keskeisimmistä Suomen sodanjohdon sijoituspaikoista.  Kuva: SA-kuva-arkisto, Nato

Turun lehti uutisoi 20. huhtikuuta 1918: ”Tukholmasta ilmoitetaan: kenraali Mannerheimin pääkortteeri on siirretty Mikkeliin”. Valkoisen armeijan päämaja oli siis vastikään siirtynyt Seinäjoelta Mikkeliin. Ylipäällikkö Mannerheim halusi siirtyä Tampereen valtauksen jälkeen lähemmäs Viipuria ja itärintamaa, jossa seuraavat ratkaisutaistelut käytäisiin.

Uusi sivu Mikkelin johtoesikuntahistoriassa käännettiin syyskuun lopussa 2024, kun puolustusministeri Antti Häkkänen ilmoitti Naton maavoimien johtoportaan (Multi Corps Land Component Command) sijoittuvan vuodesta 2025 alkaen Mikkeliin Suomen maavoimien komentajan alaisuuteen.

Kansainvälisen johtoportaan sijoituspaikka on ansaitusti herättänyt suurta kiinnostusta niin kotimaassa kuin Suomen ulkopuolellakin. Mikkelin on monissa puheenvuoroissa mainittu olevan oivallinen sijoituspaikka uudelle esikunnalle nimenomaan historiansa ja Suomen maavoimia johtavan Maavoimien esikunnan myötä.

Itsenäisyytemme ensimmäisen vuosisadan aikana Suomen sodanjohtoesikunnan sijoitus on vaihdellut taajaan. Vuoden 1918 sodan jälkikaiuissa Päämaja olisi uuden sodan syttyessä sijoitettu Riihimäelle. Sääty-yhteiskunnan varjot ulottuivat vielä tuolloin Päämajaankin: korkeimmilla upseereilla olisi ollut mukanaan oma palvelija.

Vuosina 1927–1928 oli määritelty, että Päämaja sijoitettaisiin sodan syttyessä Imatralle. Yleisesikunta otti uudet operatiiviset suunnitelmat käyttöön keväällä 1934. Päämaja olisi tuolloin sijoitettu Lappeenrantaan. Syksyllä 1938 sodan merkit tummensivat Euroopan horisonttia. Päämajan sijainti säilyi ennallaan.

Kesällä 1939 Mannerheim kirjoitti Puolustusministeriöön: ”Nykyaikaisessa sodassa muodostuu ylin sodanjohto aivan ensiluokkaisen tärkeäksi pommitusmaaliksi niin välittömästi sodan avaushetkellä kuin koko sodan aikanakin.” Tarvittiin ilmatorjunta-aseistusta ja hävittäjäsuojaa, ja Päämajan henkilöstön työtilat piti sijoittaa kallion sisään. Mahdollisina päämajan sijoituspaikkavaihtoehtoina pidettiin Mikkeliä, Pieksämäkeä ja Jyväskylää.

Yksityiskohtaisessa sijaintipaikkavertailussa tarkasteltiin monia vaateita: hyvä sijainti rintamiin nähden, hyvät liikenne- ja viestiyhteydet, lentokenttä, tarvittava koko, tarpeeksi kouluja ja hallintorakennuksia sekä kallioita, joihin louhia suojatiloja.

Päämaja ei saanut sijaita Lappeenranta–Punkasalmi–Joensuu-linjan itäpuolella, mutta ei myöskään liiaksi lännessä. Aivan rannikon tuntumassa Päämaja ei voinut sijaita mereltä uhkaavan maihinnousuvaaran takia. Valinta kohdistui Mikkeliin.

Talvisodan aikana päämajakaupunki Mikkeliä pommitettiin rajusti, mutta toukokuussa 1941 oli selvää, että uuden sodan tullen Päämaja siirtyisi jälleen Etelä-Savon ytimeen. Välirauhan aikana syksyllä 1940, jolloin saksalaisyhteistyö ei vielä ollut ajankohtaista, louhittiin Virroille noin satakunta kilometriä Tampereelta pohjoiseen kalliosuojia sodanajan Päämajan sijoituspaikaksi.

Keväällä 1941 tilanne oli muuttunut. Päämaja pystyttiin sijoittamaan lähemmäs itärajaa Mikkeliin.

Kesäkuussa 1941 Mikkelistä tuli jälleen päämajakaupunki. Toisin kuin talvisodan aikana, nyt Naisvuoreen kaupungin keskelle louhitut suojahuoneet olivat valmiina. Neljäntenä sotapäivänä – 28. kesäkuuta 1941 – ylipäällikkö Mannerheim kävi tutustumassa juuri valmistuneisiin suojahuoneisiin. Sen koommin hän ei niitä hyödyntänyt. Vihollispommitusten uhan kasvaessa talvella 1944 hajasijoitettiin Mannerheim ja muut sotaa johtaneet viskaalit Mikkelin ympäristöön.

Kylmän sodan vuosikymmeninä Mikkeli oli ensisijaisesti varuskuntakaupunki, mutta vielä 1950-luvun lopulla se oli Keski-Suomen ohessa sijaintipaikka, johon mahdollisen sodan syttyessä päämaja olisi sijoitettu.

Pari vuosikymmentä myöhemmin 1970-luvun lopulla päämajan lopullinen toimintaympäristö olisi ollut Keski-Suomi: ”Tilanteessa, jolloin kokoontuminen Helsingissä on mahdotonta, pyrkii jokainen hälytysvarustuksessa Riihimäen kasarmialueelle, jossa annetaan lisäohjeet”.

Mikkeli on ollut itsenäisyytemme sodan ja rauhan vuosikymmeninä yksi keskeisimmistä Suomen sodanjohdon sijoituspaikoista. Osa valintakriteereistä on ollut hyvinkin universaaleja ja ajasta riippumattomia.

Siltikään Naton maavoimien johtoportaan sijoitusta Mikkeliin ei voi perustella liiaksi historiallisilla syillä. Tarkoituksenmukaisuus on kaiken perusta. Historiasta voimme toki oppia, mutta vastaukset nykyisiin ratkaisuihin meidän on etsittävä ihan itse.

Mikko Karjalainen

sotahistorian apulaisprofessori

Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitos