Lämmitystavan muutosrahat hävisivät EU-tuista — ”Suomen talous kehittyi ennustettua paremmin”
Reilu puolet leikkautuneista 70 miljoonasta eurosta korvataan valtion budjetin kautta.
Öljylämmityksiä vaihdetaan nyt monissa kotitalouksissa esimerkiksi maalämpöön. Hake on maatilojen tärkein lämmönlähde. Kuva: Markku VuorikariSuomen osuus EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen avustuksista pienenee noin 1,8 miljardiin euroon nykyhinnoin. Suomelle myönnettävä tuki pienenee 300 miljoonalla eurolla aiemmin ilmoitetusta 2,1 miljardista eurosta.
”Syy leikkaukseen on se, että Suomen talous on kehittynyt ennustettua paremmin”, kertoo valtiovarainministeriön sivusto.
Suomen kestävän kasvun ministerityöryhmä on linjannut, miten Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaa päivitetään avustussumman pienentymisen vuoksi.
Elpymissuunnitelmasta jäisi poliittisen linjauksen mukaan pois muun muassa 70 miljoonan euron tuki öljylämmityksestä luopuville kotitalouksille.
Ministerityöryhmä linjasi aiemmin kesällä, että suunnitellusta 70 miljoonan luopumistuesta 40 miljoonaa euroa korvattaisiin kansallisella tuella, mikä merkitsee lähes puolitusta kotitalouksien määrärahoihin.
Suunnitelmasta karsiutuisi näillä näkymin lisäksi sähköautojen yksityisen latausinfran tuki, johon oli varattu yhteensä 20 miljoonaa euroa.
Ministerityöryhmän linjauksen mukaan lautausinfran saama tuki arviolta puolittuisi aiotusta, jolloin kansallista tukea maksettaisiin osin ensi vuoden budjetista.
”Varautumisministerityöryhmän vihreän siirtymän paketista vuodelle 2023 osoitettu 3,5 miljoonaa euroa siirretään kuluvalle vuodelle, jolloin täyssähköautoille olisi käytettävissä kuluvana vuonna 18 miljoonaa euroa”, kerrotaan ministerityöryhmän muistiossa.
Valtiovarainministeriön tietojen mukaan Suomi saa EU:n elpymisvälineen ohjelmista kaikkiaan noin 2,6 miljardia euroa nykyhinnoin.
Suomen maksuosuus elpymispaketin menoista on 6,6 miljardia euroa.
Kun EU hyväksyi asetuksen elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF) viime vuonna, Suomen RRF-avustusten määräksi arvioitiin 2,1 miljardia euroa. Tämän perusteella arvioitiin, että Suomi saisi EU:n elpymisvälineestä avustuksia yhteensä 2,9 miljardia.
Elpymisvälineeseen kuuluu seitsemän ohjelmaa, joista RRF on suurin. Suomi ohjaa rahoja vihreään siirtymään, digitalisaatioon, työllisyyteen ja osaamiseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Komissio on kesällä päivittänyt tietoja siitä, kuinka paljon jäsenmaat saavat avustuksia elpymis- ja palautumistukivälineestä. Muutoksiin ovat vaikuttaneet maiden talouskehitys viime ja toissa vuonna.
Suomea enemmän avustuksia saavat ne maat, joiden talous on kärsinyt pahasti koronakriisistä.
Lue myös:
Maalämpöpumppua ei enää saa ennen ensi talvea - öljyn hinta nosti kysynnän huippuunsa
Hake pysyy maatilojen tärkeimpänä lämmönlähteenä – maalämpö kasvattaa suosiota vaihtoehtona
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


