MTV: Näissä kunnissa erittäin huono taloustilanne on johtanut kriisikuntamenettelyyn
Tilinpäätöksessään kriisikunnan kriteerit täyttäviä kuntia oli vuonna 2023 Suomessa viisi, uutisoi MTV.
Kun kunnan taloustilanne on erittäin huono, voidaan talouden elvyttämiseksi turvautua kriisikuntamenettelyyn. Menettelyssä pyritään selvittämään kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut. Kuvituskuva.Kun kunnan taloustilanne on erittäin huono, voi se Suomessa joutua niin sanottuun kriisikuntamenettelyyn. Tilinpäätöksessään kriisikunnan kriteerit täyttäviä kuntia oli vuonna 2023 Suomessa viisi, uutisoi MTV.
Kriisikuntamenettelyssä kunnan ja valtionvarainministeriön tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut sekä ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin niiden edellytysten turvaamiseksi.
Kunnalle voidaan ehdottaa erilaisia toimenpiteitä. Näitä ovat muun muassa leikkaukset ja veronkiristykset sekä tarvittaessa jopa kunnan olemassaolon lakkauttaminen ja kuntaliitos, kertoo MTV jutussaan.
Ylivoimaisesti suurin kriisikunnaksi laskettu kunta oli MTV:n tietojen mukaan Mikkeli. Kunta kuitenkin myi viime marraskuussa omistamastaan energiayhtiöstä lähes puolet britannialaiselle sijoitusyhtiölle.
Tämä vähensi kunnan 18 miljoonan euron alijäämää, eikä Mikkeli ei enää täytä kriisikunnan kriteerejä.
Muut kriisikunnan kriteerit täyttävät kunnat olivat MTV:n mukaan Mikkelin eteläpuolella sijaitseva Pertunmaa sekä Kyyjärvi, Lemi ja Lestijärvi.
Muun muassa Etelä-Karjalan Lemillä toimet ovat johtaneet yhden päiväkodin sulkemiseen, henkilökunnan lomautuksiin sekä kuntaveron nostamiseen.
MTV:n mukaan Keski-Suomessa sijaitseva Kyyjärvi sekä Keski-Pohjanmaan Lestijärvi eivät ole tällä hetkellä kriisikuntamenettelyssä, mutta koska kriteerit täyttyivät, prosessi voi käynnistyä syksyllä.
MTV: Nämä viisi Suomen kuntaa täyttivät kriisikunnan kriteerit – MTV vieraili yhdessä niistä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


