Tuulivoima lisääntyy ensi vuonna kuudesosan
Rakenteilla on 79 uutta tuulivoimalaa.
Tuulivoiman rakentaminen pysähtyi täksi vuodeksi, mutta ensi vuonna niitä tulee viidennes lisää ilman valtion tukea. Kuva: Pekka FaliSuomeen valmistuu ensi vuonna 340 megawatin verran uutta tuulivoimaa eli noin kuudesosa nykyisestä kapasiteetista, Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) kertoo.
Uudet tuulivoimalat tuottavat vuodessa arviolta noin 1,4 terawattituntia sähköä. Tuotanto lisääntyy nykyisestä yli 20 prosenttia, koska uudet myllyt ovat vanhoja tehokkaampia.
Hankkeet on aloitettu tänä vuonna eivätkä ne tarvitse valtion tukea.
Tuulivoima-alan tavoite on, että vuonna 2030 tuulivoimaa Suomessa vähintään on 30 terawattituntia eli 30 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta
Tänä vuonna Suomeen ei valmistu yhtään uutta tuulivoimalaa.
Rakenteilla on 79 uutta tuulivoimalaa, joista suurin osa rakennetaan Pohjanmaan maakuntiin.
Osa hankkeista rakennetaan pitkien ppa-sähkönostosopimusten turvin.
"Nyt käynnissä olevalla uusiutuvan energian tuotantotuen kilpailutusta tarvitaan tuulivoiman lisärakentamisen takeena", STY:n toiminnanjohtaja Anni Mikkonen sanoo
.
”Tuulivoimahankkeelle ei saa pankilta rahoitusta, ellei hankkeella ole ppa-sopimusta tai hankkeen riskejä voida pienentää valtion tuotantotuen avulla."
"Tuotantotuen kilpailutus erittäin tärkeä tuulivoima-alan säilymiseksi Suomessa. Ala ja alihankintaketjut eivät kestäisi montaa nollarakentamisen vuotta kuihtumatta, jolloin suuri osa alalle jo tehdyistä panostuksista valuisi hukkaan”, Mikkonen huomauttaa.
30 terawattitunnin vuosituotanto tarkoittaa yli 15 miljardin euron investointeja, yli 50 miljoonan euron kiinteistöverotuloja kunnille, 9–18 miljoonaa tonnia vuosittaisia hiilidioksidin päästövähennyksiä ja työpaikkoja 17 000 henkilötyövuoden verran. Siihen tarvittaisiin 1800 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho olisi noin 8000 megawattia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
