Finanssiala tutki kyselyllä: ”Kestäisikö oma talous vahingon, jonka korvaavasta vakuutuksesta harkitsee luopuvansa?”
Vakuutusalan kyselyn perusteella suomalaisilla on aiempaa vähemmän vapaaehtoisia vakuutuksia.
Tulviva vesi voi nousta pihoille ja kellareihin ja aiheuttaa kalliin vesivahingon. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenSäästävätkö suomalaiset vakuutuksissakin?
Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisilla on aiempaa vähemmän vapaaehtoisia vakuutuksia.
Suosion lasku koskee kotivakuutusta, vapaaehtoista tapaturmavakuutusta, henkivakuutusta ja vapaaehtoista ajoneuvovakuutusta eli kaskoa. Vapaaehtoisen sairauskuluvakuutuksen suosio on pysynyt kyselytutkimuksen mukaan ennallaan.
Asiantuntijan mukaan suosion laskun takana voi olla kiristynyt taloustilanne. Finanssialan edellinen tutkimus on vuodelta 2022.
Suomalaisten suosituin vapaaehtoinen vakuutus on edelleen kotivakuutus. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan se on 84 prosentilla suomalaisista. Kolme vuotta sitten kyselytutkimuksessa luku oli 88 prosenttia.
MT kertoi ennakkotiedot tutkimuksesta (MT 15.9.2025). Vakuutuksenottajien määrän lasku useilla prosenttiyksiköillä tarkentui maanantaina tulosten julkistuksessa. Suomalaisten riskitietoisuudessa ei ollut tapahtunut suuria muutoksia, joten vakuutusten alentunut suosio ei selity koetun riskin muutoksella.
Vapaaehtoisten vakuutusten suosio laskenut
Lähde: Finanssialan kyselytutkimus 2025
Edellisestä vuoden 2022 mittauskerrasta useiden vapaaehtoisten vakuutusten suosio putosi useammalla prosenttiyksiköllä. Kotivakuutuksissa pudotus kolmen vuoden takaiseen kyselyyn oli -4 prosenttiyksikköä, vapaaehtoisissa autojen kaskovakuutuksissa -7 prosenttiyksikköä ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksissa -8 prosenttiyksikköä.
Kun riski toteutuu, ilman vakuutusta se voi tulla hyvinkin kalliiksi. Finanssiala ry:n vakuutusasioista vastaavan johtajan Hannu Ijäksen mukaan vapaaehtoisista vakuutuksista säästämistä kannattaa harkita tarkkaan ja miettiä oman riskinsietokykynsä rajoja.
”Jos taloustilanne on tiukka, voi katse kääntyä vakuutusmaksusta karsimiseen. Se voi kuitenkin käydä pidemmän päälle paljon kalliimmaksi, jos vahinko tai tapaturma sattuu. Kannattaa harkita tarkkaan oman riskinsietokyvyn rajoja: kestäisikö oma talous todella sellaisen vahingon, jonka korvaavasta vakuutuksesta harkitsee luopuvansa?” Ijäs sanoo.
Jos talous on tiukilla, voi myös harkita vakuutuksen omavastuun nostoa. Vahingon sattuessa isompi osa maksetaan silloin omasta pussista, mutta vakuutuksen hintaa se laskee selvästi.
Rahalliset menetykset ovat todennäköisesti suurimmat mahdollisissa kotiin kohdistuvissa vahingoissa. Kotivakuutus suojaa tulipalo- ja vesivuotovahingoissa.
Vakuutustutkimus toteutettiin Norstat Finland oy:n tutkimuspaneelissa. Tutkimuksen tiedonkeruu tapahtui 30.4–12.05. 2025 välisenä aikana. Tutkimukseen vastasi noin tuhat suomalaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




