30 asteen raja rikki harvinaisen aikaisin: Ilomantsissa 30,2 astetta
Kolmenkymmenen asteen ylitys on tänä vuonna harvinaisen aikainen, kertoo Ilmatieteen laitos.30 asteen raja on mennyt rikki ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kertoo Ilmatieteen laitos. Rajapyykki rikkoutui, kun Pohjois-Karjalassa Ilomantsin Mekrijärven asemalla mitattiin 30,2 asteen lämpötila.
Ilmatieteen laitos kertoo viestipalvelu X:ssä, että kolmenkymmenen asteen ylitys on tänä vuonna harvinaisen aikainen. 30 astetta on ylitetty aikaisemmin ainoastaan vuosina 2014 ja 2021, molempina kertoina 19. toukokuuta.
Lähelle kolmenkympin rajaa on päästy myös muualla Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi Tohmäjärven Kemien mittausasemalla mitattiin Forecan mukaan iltapäivällä 29,7 astetta. Juuan Niemelän asemalla mitattiin puolestaan tasan 29 astetta.
Hellelukemia mitattiin tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli kymmenellä mittausasemalla Itä-Suomessa.
Ilmatieteen laitos on antanut tälle päivälle Pohjois-Karjalaan varoituksen helteestä sekä rajusta ukonilmasta ja sateista. Ukkosista ja sateista varoitetaan myös Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Savossa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
